Lohjan kaupunki mukana Kulttuuri kylässä -kehittämistehtävässä

Kulttuuri kylässä –kehittämistehtävä järjestää info- ja koulutustilaisuuksia taiteilijoille ja kulttuurialan ammattilaisille.

Lohja on mukana Porvoon kaupungin koordinoimassa Uudenmaan kulttuuritoiminnan Kulttuuri kylässä –kehittämistehtävässä, joka toteutetaan vuosina 2021-2022. Hanke alkoi Itä-Uudellamaalla viime vuonna, ja tänä vuonna vuorossa on Länsi- ja Keski-Uusimaa. Kulttuuri kylässä –kehittämistehtävän tavoitteena on vahvistaa kuntien ja alueen kulttuuritoimijoiden välistä yhteistyötä, työllistää kulttuurialan ammattilaisia, sekä tuoda kulttuuria ja taidetta keskustataajamien ulkopuolelle, parantaen kulttuurin ja taiteen saatavuutta ja saavutettavuutta, sekä osallisuutta.


Kulttuuri kylässä –kehittämistehtävä järjestää taide- ja luovan alan avustusten hakijoille info- ja koulutustilaisuuksia kuntien avustusmuodoista ja -käytännöistä. Koulutukset toteutetaan etäyhteyksien kautta.

Ensimmäinen koulutus järjestettiin to 17.2.2022. Koulutuksessa keskityttiin avustushakemusten kehittämiseen. Tilaisuuden tallenteeseen voi tutustua myöhemmin täältä.


Muut päivämäärät infoille ja koulutuksille ovat:
4.3. Kunta luovan työn hankkijana – esimerkkejä avustus- ja hankintamalleista
24.3. Luovan työn tuotteistaminen – taide- ja kulttuurialan osaaminen palveluksi

Muutokset ovat mahdollisia. Tarkemmat tiedot julkaistaan osoitteessa www.porvoo.fi/kulttuuri-kylassa.


Lisätietoja:
Sari Hilska
kehittämiskoordinaattori
040 482 2004
sari.hilska@porvoo.fi

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This