Lohjan kaupunki mukana edistämässä Turun Tunnin Junan hankeyhtiötä

Turun Tunnin Juna on yksi Lohjan kaupungin kärkihankkeista.

Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM, www.lvm.fi) on perjantaina 14.2.2020 tiedottanut, että valtio ja kunnat ovat päässeet yhteisymmärrykseen Suomi-radan ja Turun tunnin junan suunnittelua edistävien hankeyhtiöiden perustamisesta sekä eri osapuolten rahoitusosuuksista. Molemmille hankkeille haetaan EU:n CEF-rahoitustukea (CEF, Connecting Europe Facility).

Lohjan kaupunki on ollut mukana neuvottelemassa Turun Tunnin Juna Oy:n perustamisesta. Hankeyhtiöiden toimialana ja tehtävänä olisi raidehankkeisiin liittyvä suunnittelu ja sen rahoittaminen rakentamisvalmiuteen asti. Rakentamisvaiheeseen siirtyminen edellyttää uusia neuvotteluja. Hankkeen jäljellä olevat suunnittelukustannukset on arvioitu reiluun 75 miljoonaan euroon, josta valtion osuus on 51 % ja loput 49 % muodostuu kuntien ja kaupunkien osuuksista. Olen todella tyytyväinen hankeyhtiön etenemiseen.

Tunnin Juna on eräs Lohjan kaupungin kärkihankkeista, joka omalta osaltaan edesauttaa kaupungin elinvoimaisuutta ja kasvua. Tämän hankeyhtiön kautta Tunnin Junan suunnittelu saadaan kokonaan valmiiksi, niin että junaradan rakentamispäätös sen jälkeen mahdollista tehdä, toteaa kaupunginjohtaja Mika Sivula.

Osakassopimusten lopullinen hyväksyminen ja hankeyhtiöiden perustaminen edellyttävät vielä valtion ja kuntien päätöksentekoa omissa päätöksentekoelimissään. Lohjan kaupunginhallitus ja -valtuusto päättää asiasta kevään 2020 aikana.

Lisätietoja:

kaupunginjohtaja Mika Sivula, puh. 044 369 4321

https://www.lvm.fi/-/valtio-ja-kunnat-sopuun-suurten-raidehankkeiden-edistamisesta-1033216

 

Aiheen mukaiset uutiset:

Share This