14 uutta hyte-statusta järjestökentälle

Vuoden 2025 alusta myönnettyjen hyte-statusten saaneiden järjestöjen joukko kasvaa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto on myöntänyt kokouksessaan 11.3. hyte-statuksen 14 yhdistykselle, jotka tekevät ennaltaehkäisevää hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä. Onnittelut yhdistyksille! Gratulerar!

Curlingin EM-kisat toivat merkittävän taloudellisen hyödyn Lohjalle 

Marraskuussa 2024 Kisakallion urheiluopistolla järjestetyt curlingin EM-kisat toivat merkittävää taloudellista hyötyä Lohjalle. Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Sport Business -linjan tutkimuksen mukaan kisavieraat, joukkueet ja katsojat kuluttivat isäntäkaupungissa yhteensä 459 000 euroa. Tapahtuma vahvisti Lohjan asemaa kansainvälisenä urheilutapahtumien järjestäjänä ja toi samalla esiin kaupungin potentiaalin matkailu- ja palvelualan kehityksessä. 

Kaupunginvaltuuston kokous 19.3.

Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontuu tänään keskiviikkona 19.3. klo 18 alkaen. Kokousta on mahdollista seurata suorana lähetyksenä kaupungin YouTube-kanavalla.

Vauhtia vastuullisuudesta -seminaari 3.4.

YritysLohja ja Lohjan kaupunki järjestävät kevään aikana useita vastuullisuusseminaareja, joissa pureudutaan konkreettisiin keinoihin, joilla yritykset voivat edistää vastuullisuuttaan ja samalla vahvistaa kilpailukykyään ja kannattavuuttaan. Seuraava seminaari järjestetään torstaina 3.4. klo 8 Laurean tiloissa Kauppakeskus Lohessa Lohjalla.