Kaupunginvaltuuston päätökset 15.12.

Lohjan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 15.12.2025. Kokouksessa päätettiin Länsirata-hankkeen osakassopimuksen hyväksymisestä. Lisäksi käsiteltiin Kisakallion asemakaavaa sekä esimerkiksi Hinku 3.0 ilmasto-ohjelman hyväksymistä.

Lohjalta tuki Länsiradalle

Lohjan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 15.12.2025 hyväksyä valtion ja kuntien neuvotteleman Länsirata Oy:n osakassopimuksen sekä siihen liittyvän rahoitussitoumuksen ratahankkeen rakentamisvaiheen käynnistämiseksi.  Päätös syntyi äänin 32-19.

Kaupunginhallituksen päätökset 15.12.

Lohjan kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 15.12.2025 käsittelemään useita kehityshankkeita. Kokouksessa tehtiin päätöksiä muun muassa Pitkäniemen alueen kaavoituksesta, sote-kiinteistöjen yhtiöittämisestä sekä kaupungin kokonaisturvallisuuden vahvistamisesta.

Seikkailu-urheilun EM-osakilpailu järjestetään Lohjalla kesäkuussa 2026 

Kansainvälisesti arvostettu suomalaisen seikkailu-urheilun lippulaivakilpailu Endurance Quest Finland kilpaillaan Lohjalla 26.–28.6.2026. Tapahtuma kerää yhteen Euroopan kovimmat kestävyysurheilijat ja toimii jo neljättä vuotta peräkkäin osana Adventure Race World Series (ARWS) -sarjaa. Lohja toimii ensi kesän EM-osakilpailun isäntäkaupunkina.