Haastattelussa kaupunginjohtaja Petra Ståhl: ”Olemme isompia kuin rohkenemme kertoa” 3.12.2025 Petra Ståhl aloitti Lohjan kaupunginjohtajana 1.9.2025. Kuopiosta kotoisin oleva Ståhl on asunut perheineen Lohjalla jo vuodesta 2006. Kysyimme kaupunginjohtajalta 13 kiperää kysymystä. Kerro itsestäsi. Kuka olet, mistä tulet? Sana on vapaa. Ståhlin Petra, alun perin Kuopiosta. Olen syntynyt siellä vuonna 1981 ja kirjoittanut ylioppilaaksi maineikkaasta Kuopion lyseon lukiosta. Lukion jälkeen asustelin vuoden Tukholmassa ja sen jälkeen opiskelin Helsingissä. Helsingistä muutin Lohjalle vuonna 2006. Mikä sai sinut kiinnostumaan Lohjan kaupunginjohtajan tehtävästä? Totta kai olen seurannut kotikaupungin asioita vuosien varrella vähintäänkin sivusilmällä ja ehkä koin, että nyt oli aika kypsä pyrkiä näin näkyvään rooliin. Minulla on pitkä kokemus kunta-alalta ja olen ollut edistämässä elinvoimaa vähän siellä ja täällä. Nyt kuitenkin tunsin, että minulla voisi olla annettavaa kotikaupungille. Miten näet, että aikaisemmat työtehtävät ja -kokemuksesi ovat valmistaneet sinua juuri tähän tehtävään ja siinä onnistumiseen? Olen toiminut tällä alueella pitkään ja täten myös niin sanottu alueellinen perspektiivi on vahva. Ensimmäinen kuntatyönantajani oli Espoon kaupunki, sitten olin Vihdissä pitkään ja viimeisimpänä Hangossa. Tärkein kokemukseni suhteessa kaupunginjohtajan tehtävään on kuitenkin ollut Vihdin elinvoimajohtajan tehtävä, jossa oli yhteen koottuna paljon keskeisiä kaupunginjohtajan rooliin kuuluvia tehtäviä. Hangon kokemus puolestaan toimi vahvistavana; ymmärsin, että oma osaamiseni on riittävällä tasolla ja kokonaisvastuun ottaminen sopii minulle. Nimeä kolme sinulle tärkeää arvoa, jotka ohjaavat toimintaasi niin vapaa-ajalla kuin työelämässä. Oikeudenmukaisuus, perhekeskeisyys ja vastuullisuus. Maailman tilanne on mitä on, mutta perhe palauttaa perusasioiden äärelle. Ekstrana täytyy mainita positiivisuus. Aina on jotain, mitä pystytään tekemään. Mitkä ovat Lohjan kaupungin vahvimmat vetovoimatekijät? Minkälaisin tavoin kaupungin houkuttelevuutta voidaan lisätä potentiaalisille yritystoimijoille ja uusille asukkaille? Sijainti on Lohjan ehdoton vahvuus. Vaikka erityisesti etätyön myötä kilometrit menettävät merkitystään, Lohja on lähellä. Koko maan painopisteen näkökulmasta sijainti yhteyksineen on hyvä, mutta meiltä löytyy myös niin sanottu kriittinen massa. Tällä tarkoitan sitä, että Lohjan väkiluku riittää ylläpitämään tietynlaista palveluverkkoa ja meidän alueellinen roolimme on vahva. Alueelliset palvelut, niin julkiset kuin kaupalliset, kulkevat aina kriittisen massan perässä. Lisäksi Lohjan ainutlaatuinen luonto ja järvi ovat ominaisuuksia, joista meidän täytyy ottaa kaikki hyöty irti ja houkutella niiden avulla uusia asukkaita. Näkisinkin, että lähivuosien tavoite on luoda alueellisesta roolistamme vieläkin näkyvämpi: onnistua korostamaan alueellista merkittävyyttä paremmin ja viestiä siitä määrätietoisesti. Olemme isompia kuin rohkenemme kertoa. Mistä olet erityisen innoissasi uudessa tehtävässä? Kokonaisuudesta. Siitä, että olen päässyt näkemään, miten paljon meillä täällä tosiasiassa tehdään. Tätä ei aiemmin asukasnäkökulmasta hahmottanut. Minulla on hyvä tunne siitä, että pohja on vahva. On tehty hyviä, oikeita asioita ja nyt strategiatyön avulla määritellään suunta ja jatketaan eteenpäin. Millaisin keinoin aiot vahvistaa kuntalaisten osallisuutta kaupungin kehitystoimenpiteissä ja päätöksentekoprosesseissa? Lisäämällä päätösviestintää ja läpinäkyvyyttä. Minulla on avoin tyyli viestiä asioista, ja kertoa missä mennään. Läpinäkyvä hallinto lisää itsessään osallisuutta. Luottamus ja halukkuus osallistua vahvistuvat, kun koemme että voimme vaikuttaa. Millaista toimintakulttuuria haluat lähteä vahvistamaan uudessa tehtävässäsi? Entä millaisia strategisia päämääriä ja tavoitteita haluat asettaa Lohjan kaupungille tulevaisuudessa? Keskustelevaa toimintakulttuuria. Olemme kaikki töissä kuntalaisia varten, vaikka emme toimisi suoraa kuntalaisrajapinnassa. Meidän työmme on ensisijaisesti kuntalaisten palvelemista. Haluan, että kuntalaiset kokevat, että olemme täällä heitä varten. Kuntana olemme alusta kaikelle sille toiminnalle mitä kaupungissa tapahtuu. Myös oman roolini kautta minulla on mahdollisuus vahvistaa paikallisuutta. Onko jotain paikallisia hankkeita tai aloitteita, joihin haluat erityisesti keskittyä ensimmäisen vuoden aikana? Meillä on kaupungissa vireillä lukuisia kiinnostavia hankkeita, kuten Neidonkeidas, Länsirata, ja Lohjanjärven ranta-alueiden kehittäminen. Lisäksi haluaisin katkaista vastakkainasettelua kylien ja keskusta-alueen välillä, jota ajoittain myös hyvinvointialue lisää. Mikä on se keino, jolla varmistamme, että moninaiset kylät säilyvät tulevaisuudessakin? Miten kuvailisit ensi vuoden talousarviota? Mitkä ovat talousarvion suurimmat painopistealueet? Ensi vuoden talousarviossa on mukana sitä sopeutusta, jota meidän pitää ehdottomasti pystyä tekemään. Tavoitteena on, että vuoteen 2029 mennessä taloutemme on tasapainossa. Jotta siihen päästään, puhutaan vähintään semmoisista 1,5 miljoonan vuosittaisista säästöistä. Kulukuri on keskeinen tulevien vuosien toimintaa määrittävä tekijä: toiminnan kehittäminen pitää pystyä tekemään talousarvion sisällä. Tulevien vuosien investointeihin lukeutuu kuitenkin myös useita kohteita, jotka toteutuessaan tukevat kaupungin elinvoimaisuutta: muun muassa Mäntynummen koulukeskuksen toteutus, Neidonkeitaan uudistaminen sekä Länsirata-hanke. Investointien jaksotukseen on kuitenkin kiinnitettävä huomiota, jotta talous pysyy kestävällä uralla. Miten talousarvio näkyy tavallisen kuntalaisen arjessa? Toivoisin, että ensimmäinen asia joka kuntalaiselle tulee meidän seuraavien vuosien taloussuunnittelusta ja luvuista mieleen, on vastuullinen taloudenpito. Tulevana vuonna 2026 en odota tiukan taloudenpidon juurikaan näkyvän kuntalaisten arjessa, sillä esimerkiksi verojen korotuksia ei sisälly talousarvioesitykseen. Suosikkipaikkasi Lohjalla? Tykkään hirveästi Harjun virkistysalueesta ja sen ihanista lenkkimaisemista. Perheen kesken meillä on ollut monta vuotta perinteenä käydä Hormajärven uimarannalla kesäisin iltauinnilla. Se on hieno paikka, jossa on äärimmäisen kirkas vesi. Myös Liessaari on ihana. +1: Jos sinun pitäisi osallistua johonkin kotimaiseen tosi-tv -ohjelmaan, mikä se olisi ja miksi? Olen entinen kestävyysurheilija, joten olisiko se sitten Selviytyjät?