Lohjan Teatteri 120 vuotta – johtaja-ohjaaja Sari Niinikoski kutsuu juhlimaan! 13.10.2025 Lohjan Teatteri viettää 120-vuotisjuhlakauttaan, ja samalla sen johtaja-ohjaaja Sari Niinikoski juhlii 20-vuotista taivaltaan Lohjan Teatterin johdossa. Kahden vuosikymmenen teatterimatka Sari on toiminut Lohjan Teatterin johtaja-ohjaajana vuodesta 2004. Monipuolisesta osaamisestaan tunnettu Sari on ohjannut niin ammatti- kuin harrastajaryhmiä. Teatteriuransa hän aloitti tanssijana ja avustajana Porin Teatterissa, minkä jälkeen työ vei näyttelijäksi ja ohjaajaksi Rauman kaupunginteatteriin. Ensimmäisen ohjaustyönsä Sari sai jo alle 25-vuotiaana. Lohjalle hän siirtyi Savonlinnan kaupunginteatterista ja on siitä lähtien ollut yksi paikallisen kulttuurielämän kulmakivistä. – Tavoitteenani on aina ollut tuottaa monipuolista ja laadukasta ohjelmistoa. Rakastan kaikenlaisten näytelmien ohjaamista, aina draamasta lasten teatteriin, mutta musikaalit ovat minulle se kaikista rakkain. Niistä meidät usein myös tunnetaan, ja tottakai kaikki genret tehdään aina yhtä tinkimättömällä laadulla ja suurella sydämellä, Sari kertoo. Lohjan Teatterissa käy keskimäärin esityskaudessa 8000 asiakasta ja se tuottaa 3 täysimittaista näytelmää vuoden aikana. Yhteisöllisyys on Lohjan Teatterin sydän Sarin johdolla Lohjan Teatteri on kasvanut ja kehittynyt vahvaksi yhteisöksi, jossa yhdistyvät ammatillinen laatu ja lämmin talkoohenki. Esimerkiksi viime keväänä teatterin katsomo uudistettiin talkoovoimin. – Saimme uuden katsomon Tampereen Teatterista. Yhdessä purimme vanhan sekä kokosimme uuden. Myös penkkien päälliset ommeltiin ja tilat maalattiin talkoilla. Mukana oli harrastajanäyttelijöitä, yleisöä ja monia vakituisia kävijöitä, Sari kertoo ylpeänä. Harrastajien ja yhteistyökumppaneiden voima Huikeat harrastajanäyttelijät ovat Lohjan Teatterin toiminnan sydän. He tuovat näyttämölle valtavan määrän intoa ja iloa. – Lohjalla nämä harrastajat ovat todella sitoutuneita. He uhraavat iltansa ja viikonloppunsa, jotta saamme aikaan upeita esityksiä, Sari kertoo. – Monet ovat olleet mukana vuosikausia, jotkut jopa teini-iästä aikuisuuteen, Olen saanut olla monelle eräänlainen ”äiti-hahmo”. Eräskin harrastajanäyttelijä on ollut mukana 14-vuotiaasta yli 30-vuotiaaksi. Teatteri tekee tiivistä yhteistyötä myös monen muun tahon kanssa. Muun muassa Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto, Lohjan museo, Lohjan kaupunginorkesteri, Lohjan seudun kuvataidekoulu, muut teatteriryhmät, tanssikoulut ja etenkin Lohjan harrastajanäyttelijät ry ovat tärkeitä kumppaneita. – Harrastajanäyttelijät ry:stä on väkeä töissä esimerkiksi teatterin narikassa. Siitä saatavilla tuloilla he kouluttavat näyttelijöitä, jotka esiintyvät teatterissa sekä Klassikkokuorossa ja Nasakka-improryhmässä, Sari kertoo. – Erilaisia palkintoja on myös vuosien saatossa sadellut teatterille ja itsellekin, mutta mikään palkinto ei ole tuntunut itsestäni niin hyvältä, kuin se, että on saanut tehdä töitä rakkaiden harrastajien kanssa tunnelmallisessa teatterissamme. Kuvassa vasemmalta oikealle Lohjan kaupunginjohtaja Petra Ståhl, sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja sekä kirjastotoimenjohtaja Merja Lonkainen ja Lohjan Teatterin johtaja-ohjaaja Sari Niinikoski. Rakkaus näkyy kaikessa tekemisessä Vaikka Lohjan Teatterin resurssit ovat pienet, työn laatu näkyy joka yksityiskohdassa. Pienessä tiimissä työskentelee yhteensä neljä lahjakasta työntekijää, jotka kaikki tekevät työtään rakkaudesta teatteriin: sihteeri Sofia Lintula, lavastaja Jyrki Kakko, puvustaja Annukka Matilainen ja Sari itse. – Lavastaja, puvustaja ja markkinointi tekevät työnsä suurella sydämellä. Haluamme, että katsojalle jää tunne, että olemme antaneet kaikkemme. Ja tässä pienessä työyhteisössä minua voisikin kutsua ”iloiseksi työnarkomaaniksi”, koska olen aina töissä, Sari nauraa. – Onneksi puolisoni Petri (Puttonen) itsekin harrastaa teatteria. Hän toimii vapaaehtoisena niin näyttämöllä kuin valo- ja äänitekniikankin parissa. Häntä voisi kutsua vaikka teatterin isäksi. Bonnie & Clyde – elämän nälkää ja suuria tunteita 120-vuotias Lohjan Teatteri aloitti juhlahumun viime viikonloppuna, kun täysi katsomo pääsi nauttimaan Bonnie & Clyde -menestysmusikaalin ensi-illasta. – Mikä olisikaan parempi tapa viettää juhlavuotta, kuin esittämällä Broadwayn hittimusikaaliksikin tituleerattu Bonnien ja Clyden tarina. Tässä tarinassa sekoittuu hyvän musikaalin ominaisuudet: Romeo ja Julia -tyyppinen rakkaustarina, jännitystä, intohimoa, komediaa ja romantiikkaa sopivassa suhteessa, fiilistelee Sari. – Katsojat saavat myös nauttia kerta kaikkiaan svengaavasta musiikkista Tuomas Törmin johdolla. Sari onkin aina pitänyt elämäkertatarinoiden ohjaamisesta. – Kiinnostavan elämäkertatarinan lisäksi musikaali kuvastaa nykyaikaa: lamaa, sen lieveilmiöitä ja ihmisten tarvetta tulla kuuluisaksi hinnalla millä hyvänsä. Paljon samoja teemoja kuin meidän ajassamme, Sari kertoo. – Bonnie ei halunnut elää rutiininomaista elämää, ja myös se puhuttelee minua, sillä en minäkään ole halunnut tavallista arkea. Mottoni voisikin hyvin olla: “Kaikkea muuta kuin tavallista elämää.” Juhlavuoden juhlintaa Lohjalla ja Malagassa Sarille juhlapäivä on joka esityspäivä, kun hän saa toivottaa vieraat tervetulleeksi teatteriin. – Se tuntuu aina erityiseltä. Ihan kuin ihmiset tulisivat meille kylään, Sari kertoo. – Juhlavuotta vietetään syksyn ja alkutalven ajan katsojien ja näyttelijöiden kanssa Lohjan Teatterissa ja jouluna sitten jatketaan juhlimista Petrin kanssa Malagan kakkoskodissamme. Sari suhtautuu elämään kiitollisuudella ja arvostuksella. – Sairastuin 30-vuotiaana vakavasti, ja siitä toivuttuani opin arvostamaan elämää ja olemaan kiitollinen pienistäkin asioista myös arjessa. Se on pysynyt mukana aina, hän kertoo. Ja vaikka Sari arvostaa pieniä asioita, ovat tulevaisuuden visiot suuria. – Toivon, että Lohjalle saataisiin kehitettyä Uudenmaan tunnetuin kesäkulttuurikeskus, jossa toimisi myös kesäteatteri. Paikkana voisi olla vaikka Pitkäniemi, Sari visioi. Lohjan Teatterin juhlavuoden ohjelmisto: Bonnie & Clyde, Täydelliset Häät, Salainen Puutarha