Kaupunginhallituksen päätökset 22.9.

Lohjan kaupungintalo Monkola.

Lohjan kaupunginhallitus kokoontui eilen 22.9.2025. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa metsätilan ostamista Sammatissa, Haikarin saunan tarveselvitystä, lausunnon antamista Helsingin hallinto-oikeudelle sekä kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksen aukioloaikoja koskevaa muutosta.

Toimialat laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla voidaan arvioida toteuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisia korjausliikkeitä arviossa pysymiseksi. Kaupunginhallitus päätti merkitä elokuun 2025 talousarvion toteutumisen tiedoksi.

Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan kaupunkikehityslautakunnan päätöksen tarjota 550 000,00 € noin 80,34 ha suuruisesta metsätilasta Sammatissa. Kaupunginhallitus päätti, että kaupunki ostaa tilan 444-472-3-26 Latvakangas kiinteistön omistajalta edellä mainitulla kauppahinnalla rakennuksineen, rakennelmineen, puustoineen ja muine ainesosineen. Mikäli kaupanteko viivästyy Lohjan kaupungista riippumattomista syistä, kaupungilla ei ole asiassa korvausvelvollisuutta. Kaupunginjohtaja on valtuutettu tekemään muutoksia kauppakirjaluonnokseen siten, ettei kaupungin asema sopimusosapuolena heikenny.

Kokouksen aikana käsiteltiin myös Haikarin saunan tarveselvitystä. Käsittelyn aikana kaupunginjohtaja teki muutetun päätösesityksen: hallitus merkitsee tehdyn tarveselvityksen tiedoksi ja antaa jatkovalmisteluun ohjeet. Jatkosuunnittelussa tulee löytää toteutusvaihtoehto, joka palvelee kasvaneita käyttäjämääriä, mutta jonka toteutuskustannukset jäävät alle suunnitellun 500 000 euron.

Kaupungintalo Monkolan asiakaspalvelukeskuksen aukioloajat muuttuvat. Jatkossa asiakaspalvelukeskus palvelee maanantaista keskiviikkoon klo 8.00–16.00, torstaisin klo 8.00–15.00 ja perjantaisin klo 8.00–14.00. Uudet aukioloajat tulevat voimaan 1.11.2025 alkaen.

Hallitus päätti myös…

  • antaa Helsingin hallinto-oikeudelle lausunnon koskien kaupunginhallituksen päätöksestä 16.6.2025 § 277 jätettyä kunnallisvalitusta. Valitus koskee Paloniemen entisen sairaalan rivitalorakennuksen purkamista. Kaupunginhallituksen lausunnossa esitetään valituksen hylkäämistä, sillä valittajan esittämät valitusperusteet eivät täyty. 
  • nimetä edustajat Uudenmaan Maakuntaparlamenttiin 2025. Kaupunginhallitus nimesi edustajat Krista Alen, Pekka Luoma, Laura Skaffari, Anette Kotiranta, Kirsi Ferin ja Piritta Poikonen sekä valtuutti kaupunginjohtajan päättämään viranhaltijaedustajat.
  • nimetä Lohjan kaupungin edustajiksi Rahoitus- ja johtamisfoorumiin (RAFO) 4.-6.2.2026 kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajistot.
  • kahden työryhmän lakkauttamisesta. Sekä Maapoliittisen ohjelman valmistelun työryhmän että Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän työ on päättynyt.
  • esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuuston kokouspalkkioiden tarkistamista koskeva valtuustoaloite merkitään loppuun käsitellyksi. Kokouspalkkioita tarkastetaan uudelleen hallintosäännön seuraavan päivityksen yhteydessä.
  • hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen 5288/2025, koskien L89 Hiidensalmi II asemakaavaa. Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa hallintojohtajan laatimaan ja lähettämään valituslupahakemuksen sekä valituksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle.

Kaupunginhallituksen kokouksen esityslista 22.9.2025

Kaupunginhallituksen kokouksen pöytäkirja on luettavissa 29.9.2025

Tulevat kokoukset löydät hallintokalenterista.

Share This