Kaupunginhallituksen päätökset 12.1. 12.1.2026 Lohjan kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 12.1.2026. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa talouden tilannetta, vuoden 2026 maksuja, taksoja ja käyttökorvauksia, kotoutumiseen liittyvää sopimusta sekä kaupungin eettisiä periaatteita. Kaupungin maksut, taksat ja käyttökorvaukset vuodelle 2026 Kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi vuoden 2026 taksakirjan, johon on koottu kaupungin maksut, taksat ja käyttökorvaukset. Taksakirjaa on täydennetty toimielinten osalta. Jatkossa tavoitteena on, että koko kaupunkia koskevat maksut käsitellään yhtenä kokonaisuutena talousarvion käsittelyn yhteydessä. Sopimus kuntaan ohjaamisesta ja kotoutumisen edistämisestä on päivitetty Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Lohjan kaupungin päivitetyn sopimuksen kuntaan ohjaamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Sopimus on päivitetty vastaamaan vuoden 2025 alussa voimaan tullutta lakia kotoutumisen edistämisestä. Päivitetyn sopimuksen mukaan Lohja vastaanottaa jatkossakin kymmenen pakolaista joka toinen vuosi vuodesta 2026 alkaen. Lisäksi kaupunki myöntää kuntapaikkoja perheryhmäkotiin sijoitettaville yksin tulleille alaikäisille, kansainvälistä suojelua saaneille lapsille paikkatilanteen mukaan. Lohjan kaupungin eettiset periaatteet hyväksyttiin Kaupunginhallitus hyväksyi Lohjan kaupungin eettiset periaatteet. Periaatteet koskevat kaikkia kaupungin toimijoita, kuten työntekijöitä, viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä sekä kaupungin konserniyhtiöitä. Periaatteiden tavoitteena on edistää hyvää hallintoa, eettisesti kestävää toimintaa ja kuntalaisten luottamusta julkisten varojen käyttöön. Aurlahden uimarantaa koskeva kuntalaisaloite merkittiin loppuun käsitellyksi Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että kuntalaisaloite Aurlahden uimarannan kehittämisestä merkitään loppuun käsitellyksi. Aloitteessa esitetyt parannukset, kuten suihku- tai huuhtelupisteet, otetaan tarkempaan tarkasteluun, kun tekninen lautakunta valmistelee järviohjelman toteutuskohteita vuodelle 2027. Hallitus päätti myös… merkitä tiedoksi marraskuun 2025 talousarvion toteutumisen. Verotulojen arvioidaan jäävän alle alkuperäisen arvion, mutta vastaavasti valtionosuuksia kertyy enemmän. Investointien toteuma on loppuvuodesta ollut noin 70 prosenttia. useista uusien virkojen perustamisista, virkanimikkeiden muutoksista sekä virkojen vakinaistamisista liittyen vuoden 2026 talousarvioon. lakkauttaa nuorisotyön päällikön viran ja perustaa nuorisopalvelupäällikön viran. yhtenäistää kieltenopettajien virkanimikkeet kielten lehtoriksi. hyväksyä hankintaoikaisuvaatimuksen koskien kaupunginvaltuuston päätöstä työkonepalveluista. Kaupunginhallitus totesi, että hankintaoikaisuvaatimus on saapunut säädetyssä ajassa ja valitsi E.V. Kunttu Oy:n työkonepalvelut 11/2025–10/2027 puitejärjestelyyn toimittajaksi. myöntää eron Jorma Johanssonille vanhusneuvoston varajäsenyydestä sekä nimetä Teuvo Laineen Timo Salorannan uudeksi henkilökohtaiseksi varajäseneksi. myöntää eron Salla Gustafssonille nuorisovaltuuston jäsenyydestä ja nimetä varajäsen Viola Saikkosen nuorisovaltuuston jäseneksi. esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuustoseminaari siirretään pidettäväksi maanantaina 4.5.2026 klo 15–20. Seminaarin ajankohtaa siirretään, sillä Lohjan ystävyyskunta Tanskan Aabenraasta on kutsunut lohjalaisia luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita vierailulle 21.–24.5.2026. Kaupunginhallituksen kokouksen esityslista 12.1.2026. Kaupunginhallituksen pöytäkirja on luettavissa 19.1.2026. Tulevat kokoukset löydät hallintokalenterista.