Musiikkioppilaitoksen opettajan (sellonsoitto) kokoaikainen vakituinen virka 1.8.2023 alkaen

Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto on Lohjan kaupungin ylläpitämä vireä musiikkioppilaitos, joka Lohjan lisäksi toimii Vihdin kunnassa. Avoinna olevaan tehtävään voi kuulua opetusta sekä Lohjalla että Vihdissä.

Etsimme nyt innostuneeseen joukkoomme vahvaa pedagogista osaajaa, jolla on hyvä soittotaito, oppimiseen innostava ote, hyvät työyhteisötaidot sekä valmiudet niin alkeis- kuin edistyneempienkin opetukseen. Ryhmäopetustaidot ja kyky yhteissoiton ohjaamiseen katsotaan eduksi.

Kelpoisuusehto: Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona kelpoisuuden osoittavat todistukset.

Palkka määräytyy OVTES:n mukaan. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen vaalin vahvistamista esitettävä Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n Lohjan toimipisteen todistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Lohjan kaupunki on savuton ja vapaaehtoisesti kaksikielinen työnantaja.

Pyydämme jättämään ensisijaisesti sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi 3.5.2023 mennessä. Voit myös toimittaa kirjallisen hakemuksen 3.5.2023 klo 15 mennessä osoitteeseen: Lohjan kaupunki/Lohja rekry, PL 71, 08101 Lohja. Kuoreen tunnus LOH-06-27-23. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja antaa rehtori Hanna Repo-Nikkanen (puh. 044-3741485, hanna.repo-nikkanen@lohja.fi)