Larte-kuoro

Lukuvuosi 2025-2026

Lukuvuosi käynnistyy keskiviikkona 13.8.
Ilmoittautuminen koelauluun elina.laakkonen@edu.lohja.fi

Larte-kuoro harjoittelee keskiviikkoisin klo 18.00–20.00 Mäenpää-salissa

Kuoroa johtaa Elina Laakkonen. Lartessa lauletaan hyvin monipuolista ja haasteellistakin, moniäänistä, nuorille sopivaa kuoromusiikkia.

Larten ohjelmistossa on niin kansanlauluja, modernia musiikkia kuin kevyen musiikin hittejäkin monilla eri kielillä laulettuina. Larte esiintyy toisinaan kotimaan lisäksi myös ulkomailla. Kuoroa johtaa Elina Laakkonen.

Larteen tullessa on hyvä olla aiempaa kokemusta kuorolaulusta, sillä ohjelmisto on jo melko vaativaa. Kuoroon pääsee ensin aina puolen vuoden koeajalle. Silloin kuorolainen saa rauhassa tutustua kuorolauluun ja kuoronjohtaja seuraa oppimista ja harjoitusaktiivisuutta.

Koeajan loputtua kuoronjohtaja keskustelee oppilaan kanssa ja laulattaa koeaikana harjoiteltuja kappaleita. Koeajan läpäisseet pääsevät Larten varsinaisiksi jäseniksi.

Lisätietoja Lartesta: elina.laakkonen@edu.lohja.fi

Larten syksy 2025

Harjoitus- ja esiintymisaikataulu.
Tarkennuksia myöhemmin. Muutokset todennäköisiä.


ELOKUU

ke 13.8.         harjoitukset

pe 15.8.         kierros Tytyrin kaivoksessa

ke 20.8.         harjoitukset

ke 27.8.         esiintyminen Lohjan kulttuuripäättäjien seminaarissa Lohjan lukiolla
klo 18.30, harjoitukset klo 17.45. Esiintymisen jälkeen jatkuvat harjoitukset.

SYYSKUU

ke 3.9.           harjoitukset

ke 10.9.         harjoitukset

ke 17.9.         harjoitukset

ke 24.9.         harjoitukset

LOKAKUU

ke 1.10.         harjoitukset

la 4.10. harjoitusleiri, mahdollisesti aloitamme jo pe 3.10.

ke 8.10.         harjoitukset

ke 15.10.       EI HARJOITUKSIA, syysloma

ke 22.10.       esiintyminen kuorojen tuki ry:n vuosikokouksessa, harjoitukset

ke 29.10.       harjoitukset

MARRASKUU

ke 5.11.         harjoitukset  

ke 12.11.       harjoitukset

ke 19.11.       harjoitukset

ke 26.11.       harjoitukset yhdessä Lohjan miesten ja solisti Aki Alamikkotervon
kanssa M-salissa

JOULUKUU

ke 3.12.         Joulun lumoa – kuorojen joulukonsertti, Puu-Anttila klo 18.30.
Tarkempi info myöhemmin.

pe 5.12.         Joulukonsertti L + Lohjan miehet klo 18 Lohjan kirkko.
Tarkempi info myöhemmin.

ke 10.12.       (harjoitukset) pikkujoulut

to 18.12.       Joulukonsertti L + Ojusirkut Siuntion kirkossa klo 18.30.
Tarkempi info myöhemmin.

ti 23.12.         Iltakeikka Siuntion lepopirtillä / Miinan mökki pikkuryhmälle. Tarkempi info osallistujille.

Jokaisen läsnäolo harjoituksissa on kuorolaulun oppimisen perusta. Vain pakottavasta syystä voi olla pois. Poissaoloista ilmoitetaan: Elina Laakkonen 050-377 5368.