Perhetukikeskuksen Taideprojekti

27.8.

 

Eteenpäin!

Taideprojekti on nyt toiminut Ojamon perhetukikeskuksessa kaksi täyttä vuotta ja yli puolet kolmannesta. Maaliskuussa huokaisimme onnistuneen elokuvamme ensi-illan jälkeen ja sitten alkoikin historiallinen kevät, joka muutti maailmanlaajuisesti kaikenlaisia toimintakulttuureita. Niinpä myös käyntejäni lasten- ja nuorten osastoilla piti rajoittaa.

Taiteen edistämiskeskuksen myöntämä rahoitus Taideprojektin kolmannelle vuodelle tuli kuitenkin ilosanomana keskelle koronakevättä. Se mahdollistaa moniulotteisen hankkeemme valmistumisen. Taideprojekti sai alkunsa yhden harmaan betoniseinän elävöittämisestä ja laajeni nopeasti visioksi tuottaa valtakunnallinen toimintamalli taiteilijan ja kunnallisen lastensuojeluyksikön välisestä yhteistyöstä.

Ensimmäisen vuosi meni (tiivistetysti sanoen) lastensuojelualaan tutustumiseen. Kokemukseni taideopettajana antoi minulle eväät viikoittaisten ”taidekerhojen” pyörittämiseen, mutta monenlaisten lastensuojeluun liittyvien kysymysten selvittämisessä tarvitsin ja sain alan ammattilaisten apua.

Vuoden lopussa pidimme perhetukikeskuksen tiloissa yleisölle avoimen taidenäyttelyn, jonka puitteissa esiteltiin hankkeen synnyttämiä kuvia ja ajatuksia.

Lyhytelokuva oli hankkeen toisen vuoden päätyö. Lastenosaston piirtelyhetkistä alkunsa saanut idea työstettiin Lohjan lastensuojelun työntekijöiden sekä vastaanottokodin nuorten kanssa käsikirjoitukseksi.

 

Yhteistyökumppaneiden avulla valmistui elokuva, joka löytyy YouTubesta hakusanalla: Kohti rantaa.

 

Hankkeen kolmas vuosi tuottaa taideteoksia Ojamon perhetukikeskuksen tiloihin, lastensuojelun ja taiteilijan välistä yhteistyötä esittelevän opaskirjasen sekä valtakunnallisesti levitettävän toimintamallin.

 

Epidemian toisen aallon pyörteissä Taideprojektin Ojamo-laiva seilaa kohti seuraavaa vuotta. Lohjan kaupungin pilottihanke pyritään levittämään eri puolille Suomea, jotta yhä useammin taide voisi olla vaikuttamassa työympäristöjen ilmeeseen ja meidän ihmisten välillä väreilevään näkymättömään. Siihen, jota ilmapiiriksi kutsutaan.   

 

 

30.3.

Kohti rantaa -lyhytelokuva on julkaistu Youtubessa, elokuvan pääsee katsomaan tästä.

Upeaa työtä nuoret, Lohjan kaupugnin lastensuojelutyön väki, Luksian media-alan opiskelijat, Pekka Kainulainen sekä monet yhteistyökumppanit!

 

 

24.2. Kohti rantaa

 

 

Luksian media-alan opiskelijoiden, Lohjan kaupungin lastensuojelutyön ammattilaisten, Taiteen edistämiskeskuksen, Elokuvateatteri Kino Vaakunan, Sammatin Vapaan Kyläkoulun, nuorten, vanhempien, taiteilijoiden ja kaikkien asiaan myötämielisesti suhtautuneiden yhteistyönä on valmistunut lyhytelokuva, jonka ytimessä on Millan tarina:

”Mä oon Milla. Mä elän mun elämää. Koulun jälkeen mä tapaan mun kavereita, me ollaan vaan ja jutellaan… No kyl me joskus keksitään jotain muutaki tekemistä… mut useimmiten… me ollaan vaan. Eletään meiän elämää.

Iltasin mä en voi mennä himaan…ja siihen on syynsä. Mul ei ollu semmost paikkaa mihin mä olisin voinu…tai halunnu mennä yöks. Meil tapahtu kotona kaikenlaista…ja jälkeenpäin mutsi ja faija yritti niitä selvitellä… ja ne sieltä… sosiaalitoimistostaki… ne kävi juttelemas ja kyselemäs…et mitä meil oikein tapahtuu?

Mun mielestä se niinku…autto. Mut sit yhtenä yönä se kaikki repes…semmoseks et poliisit tuli. Ja se yks sossu sano et lapset ei voi tääl enää olla. Sillä hässäkäl oli nimiki…kiireellinen sijotus… Nyt mä kuitenki voin nukkuu yöni rauhassa.

Mä oon asunu pari kuukautta nuorten vastaanottokodissa…mun pikkuveli asuu tän saman talon toises pääs lastenosastolla. Tääl on tietyt säännöt joiden mukaan mennään, niinku kotiintuloajat ja sellaset… Ei tää mikään vankila oo… mut tietyt säännöt tääl on. Tavallaanhan se on ihan helpotuski. Ja himaan mä en kyl mee, ennenku ne yhet selvittää sen tilanteen siellä. Mä tapaan mun pikkuveljeä ku se käy mun puolella tai mä sen…tääl me ollaan…hmmm…Mut tääl on ihan hyvä… ku noi ohjaajat on semmosii…no…rauhallisii.

Mä nään usein semmost unta et joku lukee satukirjaa. Niinku oikeesti lukiki, sillon ku mä olin pieni. Se oli joku mies, joka meillä kävi. Mut sit sen käynnit loppu ja siihen loppu ne sadutki. Mut mä vaan nään sitä unta uudestaan ja uudestaan. Joskus mä oon siinä ite, joskus siin on mun pikkuveli…tai joku muu. Se tunnelma siin on aina sama. Ensiks kaikki on jotenki tosi hyvin ja sit tulee se helvetti…Välil se uni loppuu johonki kauheeseen kohtaan mut välil se jatkuu… ja me selvitäänki siitä. Aina ku se mies tuli meille mä pyysin sitä lukemaan sen sadun… Mä muistan vieläki sen äijän äänen…se kerto siitä pikkupojasta… ja merestä.”

 

7.2. Psykoedukaatiomateriaalia

Taideprojektin alkaessa pääsin osallistumaan Ojamon perhetukikeskuksen työporukan kokouksiin. Pikkuhiljaa alkoi hahmottua se tapa ja ne keinot, joilla tällaista työtä tehdään. Aloin kohdata työntekijöitä ja asiakkaita, seurasin paikallismediaa ja valtakunnan uutisia. Tutustuin lainsäädäntöön. Lasten, nuorten, perheiden, mutta myös sosiaalialan työntekijöiden ongelmat alkoivat mielessäni muistuttaa aaltoilevaa merta, jossa arjen ristiaallokossa ihmiset yrittivät tehdä parhaansa.

Eräässä kokouksessa kuulin ammattisanastoon kuuluvan termin: psykoedukaatiomateriaali. Siitä oli kuulemma pulaa. Voisikohan sellaista tuottaa tämän Taideprojektin puitteissa?

Lastensuojelutyössä esimerkiksi kiireellisen sijoituksen parissa työskentelevät tarvitsisivat akuuteissa tilanteissa oman persoonansa lisäksi psykoedukaatiomateriaalia. Kiireellinen sijoitus on kaikkien asianosaisten kannalta yllättävä, ennustamaton tapahtuma, joka lähes aina aiheuttaa kriisin perheessä. Voisiko lyhytelokuva olla yksi tapa välittää tietoa kiireellisestä sijoituksesta ja lastensuojelutyöstä yleensäkin?

Perhetukikeskuksessa järjestetyissä suunnittelukokouksissa esittelin näkemyksiäni käsikirjoituksesta ja yhdessä lastensuojelutyön ammattilaisten kanssa alkoi lyhyen, elokuvallisen tarinan rakenne muotoutua.

Ilokseni ja onnekseni sain viime vuoden huhtikuussa koottua näyttelijät, kuvaajat, äänittäjät ja apulaiset Lohjan keskustaan sovitulle kuvauspaikalle. Lohjanjärven taakse laskevan auringon säteet sinkoutuivat Amerikankadun muodostamaa väylää pitkin rakennusten lännenpuoleisiin seiniin, autojen kylkiin ja ohikulkeviin ihmisiin.

Vaaleanpunaiseksi värjäytynyt ostoskeskuksen seinä alkoi nopeasti harmaantua, pitkiksi venyneet varjot sulautuivat asfalttiin ja viime hetkellä kuvaajan vieressä olevan äijän kuultiin huutavan: ”Kamera, käy!”

Kadun toisella puolella seisoskeli pari nuorta seuraten kuvausryhmämme touhua. Paikalle kimakasti pärisevällä mopolla saapunut poika huusi kavereilleen: ”Mitäs noi on tekemässä?”

Kuin vakuutena tehtävämme merkityksellisyydestä kuulin vastauksen: ”Hiljaa nyt! Täällä tehdään elokuvaa lohjalaisista nuorista!”

 

 

 

 

 

20.12.2019 Joulukalenteri

Se harmaan ankea betoniseinä, josta Ojamon perhetukikeskuksen Taideprojekti sai pari vuotta sitten alkunsa, puhkeaa juhlapyhien aikana kukkimaan. Arkisinkin se uuden pintamateriaalinsa ja värinsä kautta liittyy rakennuksen kokonaisilmeeseen, mutta pääsiäisenä, vappuna tai juhannuksena sen abstrakti olemus muuttuu kertomukseksi.

Viime loppiaisena, kun huomasin unohtaneeni seinän yläreunaan pienen tähden, päätinkin jättää sen sinne (vähän niin kuin salaisesti tuikkimaan) ja tuottamaan onnea näille lapsille ja nuorille ja meille aikuisille. Ja kun joulukuun ensimmäinen päivä taas koitti, toimi tähti uuden ajanlaskumme alkuna. Kuin taikaiskusta muuttui seinä joulukalenteriksi.

Mutta mistä seuraavan päivän kuva ja kuka sen kävisi kiinnittämässä? Valmistimme nopeasti muutaman varatontun ja lupasin tuoda työhuoneeltani lisää viimevuotisia kuvia. Niinpä joulukuun toisena päivänä kiinnitimme kiireen vilkkaan ripustuslankoja vanerista tehtyihin omeniin ja tonttuihin, tähtiin ja kynttilälyhtyihin. Valmisteluihin osallistui pieni ryhmämme, kukin kykyjensä mukaan. Joku mittasi rautalankaa, toinen pätki ne pihdeillä poikki, kolmas kiinnitti nitojalla langan kuviin ja neljäs seurasi akkulaturin vihreän valon vilkkumista.

Kun porakoneeseen oli saatu riittävästi virtaa, pukeuduimme ja hiippailimme kantamuksinemme  pitkin talon käytäviä päätyovesta ulos. Joulukuinen ilta oli pimeä, jo se takasi tunnelman! Pihavalon hämyssä kiinnitimme seinään tontun ja tarpeeksi ruuveja, niin että jatkossa olisi kätevää joka päivä ripustaa uusi kuva kalenteriimme. Mutta kuka sen tekisi?

Monena iltana toistimme talon päätyyn suuntautuneen retkemme, laskimme seinällä riippuvien kuvien määrän ja tarpeen vaatiessa lisäsimme uuden kuvan kalenteriin. Työn jälkeen söimme hieman piparkakkuja ja kävellessämme pihan kautta takaisin kohti lasten osaston ovea, ihmettelimme, kuka oli käynyt pitämässä kalenterin ajan tasalla silloinkin, kun emme sinne itse päässeet?

 

12.12. 2019 Lokikirja

Viime vuoden marraskuussa perhetukikeskuksen taidenäyttelyn avajaisissa esittelin lasten piirroksista ja maalauksista koostetun suurikokoisen teoksen, jossa seilasi täydellä höyryllä kaikkien tuntema kohtalokas laiva. Maalaus oli syntynyt edellisenä kesänä lasten osastolla ja merkinnät sen syntyhistoriasta löytyvät Taideprojektin lokikirjasta. Siinä kerrotaan tapauksesta seuraavaa: ”Osastolla on vain G. Tapaan hänet nyt ensimmäistä kertaa. Alan piirtää. Piirrän ahvenen ja laivan. G pyytää paperia itselleen ja piirtää Titanic-aluksen ja kohtauksia kyseisestä elokuvasta. (Myrskyssä heiluvan laivan ravintolan kattokruunut sekä tähtitaivasta vasten kohoavan perän ja potkurin.)

G kysyy, osaanko piirtää lamppukalan? Vastaan myöntävästi ja piirrän lyhtykalan. Piirrän muitakin syvänmeren kaloja ja G leikkaa ne saksilla irti, koska hän haluaa viedä ne viikonloppuna kotiin. G pyytää minua piirtämään Titanicin. Teen sen. G rakentaa nopeasti legoista Titanicin pienoismallin ja alkaa leikkiä sillä ja syvänmeren kaloilla. Hän on tehnyt myös jäävuoren legoista.”

Sen kesän aikana alkoi hahmottua myös lyhytelokuva. Perhetyöntekijöiden, osastoiden ohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden kanssa teimme suunnitelmia käsikirjoitusta varten. Lasten osastolla virinneen Titanic -teeman vaikutus alkoi näkyä käsikirjoituksessa ja syksyn taidenäyttelyssä oli jo esillä videota varten tehtyjä, laiva-aiheisia piirroksia.

G:n kanssa kehittelimme omaa versiotamme Titanic -elokuvasta. Lisäsimme pelastuslauttojen ja -veneiden määrää sekä kehittelimme kalojen kanssa yhteistä viestintäjärjestelmää. G:n viimeinen maalaus osastolla oli juuri tuo avajaisissa huomiota saanut hieno, vaarojen vesillä seilaava valtamerihöyry. Lokikirjaa selaillessa sieltä löytyy vielä merkintä: ”Pekka, mä oon tänään lähdös pois. Kerkeeks sä viel piirtää mulle majakan?”

”Kerkeen!”

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

12.11.2019 Betoniseinä

Eräänä aurinkoisena syyspäivänä muutama vuosi sitten ihailin Sammatin punaista puukirkkoa, sitä jossa Elias Lönnrotkin aikoinaan saarnasi paremman elämän puolesta. Olin juuri lähdössä, kun puhelin soi: ”Hei, tässä on Erja Kivistö Ojamon perhetukikeskuksesta!”
Muutaman työntekijän kesken oli virinnyt ajatus kehittää perhetukikeskuksen tiloja jollain tavalla viihtyisämmiksi. ”Täällä on muunmuassa eräs betoniseinä, joka kyllä kaipaisi jotain kaunistusta. Olisiko sulla aikaa käydä jonain päivänä katsomassa näitä paikkoja?”
Tapaaminen sovittiin ja betoniseinän osalta asia oli selvä. Jotain sille pitää tehdä! Samalla reissulla minulle esiteltiin koko rakennus. Sain tutustua Ojamolla toimivan Lohjan kaupungin lastensuojeluyksikön tiloihin, jotka sisältävät lasten- ja nuorten vastaanotto-osastot, nuoren itsenäistymisasunnon ja perheiden tukipalvelut. Lisäksi lähistöllä sijaitsee perhekuntoutusasunto. Paljon siistiä valkoista seinää…siinäpä olisi hieno työmaa taiteilijalle!
Taiteen edistämiskeskuksella oli juuri silloin haettavana ”Taiteen hyvinvointivaikutusten erityisavustus”. Sitä päätettiin yrittää. Erja ryhtyi projektin tuottajaksi ja alkoi perehdyttää minua lastensuojelutyön moninaisuuteen. Työsuunnitelmaa ja ideaa hiottiin, toteutusmahdollisuuksia tutkittiin ja saimme kuin saimmekin toimitettua hakemuksen ajoissa Helsinkiin. Viime hetkessä, mutta kuitenkin!


Mutta entäs tämä betoniseinä! Minulla oli työhuoneella sopivaa puutavaraa ja kylänmiesten avustuksella lautoja kuivateltiin, höylättiin ja sävytettiin.

 

Ja kun seuraavan syksyn ensimmäiset lumet tulivat, olikin Ojamon perhetukikeskuksen Taideprojekti jo täydessä vauhdissa!

 

 

 

 

 

 

17.10.2019 Taideprojekti

Lohjan kaupungin Ojamon perhetukikeskuksen, Luksian AV-opiskelijoiden, Sammatin Vapaan Kyläkoulun oppilaiden ja taiteilija Pekka Kainulaisen yhteistyönä on kuvattu Ojamolla ja muuallakin Lohjalla lyhytelokuvaa, joka kertoo erään Millan tarinan.

Tarinan suunnittelu alkoi viime vuonna ja kuvaamaan päästiin tämän vuoden keväällä. Nyt kun ensi-ilta alkaa jo häämöttää, tuli ajatus kertoa enemmänkin elokuvastamme ja Taideprojektista, joka elokuvan tekemisen on mahdollistanut.

Alan julkaista tällä palstalla uutisia Taideprojektin tapahtumista. Kerron elokuvan edistymisestä ja  julkaisen myös takautuvasti kuvia ja lyhyitä tarinoita, joita työskentelyni Lohjalla lasten ja nuorten kanssa on tuottanut.

Kaikki alkoi eräänä aurinkoisena syyspäivänä muutama vuosi sitten. Puhelin soi…ja mitä sitten tapahtui, siitä enemmän seuraavalla kerralla!