Ideaseinä

  • Harrastusseteli tukemaan lasten ja nuorten harrastamista
  • Punkkirokotukset maksutta alle 18-vuotiaille.
  • Lapset ja nuoret saisivat nähdä heidän kanssaan toimivien aikuisten kasvot!
  • Aamupuuro koulussa
  • Kysyin 5veeltä, hän sanoi että uimahalliin toinen iso liukumäki), ja seikkailu rata. (Ja siis sehän olis huikea, tonne harjun metsään sellainen köysirata juttu 😍). Itse sanoisin että keskusta kaipaa edelleen avointa päiväkotia tms tilaa jonne pääsee lapsen kanssa sisälle myös. (Toki nyt korona aikana ei muutenkaan, mutta jatkossa). Lisäksi kirjastoon enemmän satu hetkiä, ja kunnolla mainostusta niille!
  • Talo,halli yms. Jota nuoret voisi kunnostaa, kokoontua siellä, missä voisi korjata mopoja yms tai muuten vain nähdä ystäviä. Jossa olisi valvonta kuitenkin
  • Että lapsi saisi tarvitsemaansa tukea päiväkodissa ja koulussa, ja opettajilla olisi tähän osaamista, työkaluja sekä oikeaa asennetta (positiivinen/ratkaisukeskeinen). Että lapset saisivat olla lapsia!
  • Liikennepuisto lapsille!
  • Kouluihin resurssoitava lisää / riittävästi koulutettuja kouluavustajia, sekä sosiaaliohjaajia.
  • Ns. Avoimeen nuorisotyöhön panostettava; nuorisotalojen lisäksi voisi olla Nuorisobussi, joka liikkuisi sinne missä nuorisoa on. Bussissa voisi olla vaikka teemakahvila👍 Keskustaan päihteetön nuorisokahvila, jossa nuorisotyöntekijät paikalla. Kahvila voisi myös työllistää lohjalaisia nuoria, esim. lyhytkestoisilla soppareilla, jotta työharjoittelua riittäisi kaikille halukkaille.
  • Avoimet päiväkodit ovat Lohjalla ihan huippu juttu! Toivottavasti ne saavat niille kuuluvan arvostuksen ja toimintaa pikemminkin laajennettaisiin kuin supistettaisiin.
  • Ehdottaisin Perttilän ja Mäntynunmen alueen lapsille ja nuorille skeittipuistoa/ pumptrack rataa esim.puretun kerrostalon paikalle puruskorventielle.Alueen nuoret jäävät paitsi esim.keskusta/metsolan alueen radoista niiden sijainnin vuoksi.Pieni ja vireä kunta Virrat on panostanut lapsiin ja nuoriin mm.edellä mainituilla asioilla.Tukea saa varmasti haettua eri instansseilta ennaltaehkäisevään työhön vedoten
  • Avoimetpäiväkodit kaikki auki uudelleen. Nämä ovat järjettömän tärkeitä paikkoja vanhempainvapaalla ollessa! Neuvolapalveluiden ja niiden saatavuuden parantaminen. Leikkipuistojen kunnostusta.
  • Ei nipistetä enää tunikehyksestä, vaan kasvatetaan sitä. Lisää erityisluokkia. Lisää resurssia Jalavan kouluun. Koulupsykologit ja -kuraattorit oikeasti saavutettaviksi jokaiselle tarvitsijalle. Ei avoimia oppimisympäristöjä vaan keskittymisrauha.
  • Aurlahden uimarannan kehittäminen lapsiystävällisemmäksi, kuten leikkipuistoalueen aitaamimen ja sinne lisää aktiviteetta (kuten trampoliineja!).
  • Vappulan lapsille Vivamon risteyksestä vanhakaivoksenkadun päähän viheralueen läpi valaistu raitti koulutieksi. Nyt viheralueen läpi kulkee pimeä, lapsia pelottava ja osin vaikea kulkuinen polku, jota yleisesti kuitenkin kaikki lapset käyttävät (sekä muut ulkoilijat), koska reitti oikaisee
  • Aamupuuro kaikkiin oppilaitoksiin!
  • Kyläkoulut kunniaan eikä keskitetä kaikkia keskustaan
  • Moremove kortti on loistava! Voisi laajentaa koskemaan myös 18v. täyttäneitä joilla opiskelu vielä kesken.
  • Kevyen liikenteen väylä Lohilammentielle. Sen varrella on kaksi koulua ja kaksi päiväkotia.
  • Erityisopettajia ja -ryhmiä/luokkia tarvitaan kipeästi lisää.
  • Aamupuuro joka kouluun. Välipala harkintaan myös. Tunnetaito-opetusta. Kaikkien asenne kuntoon kiusaamiseen / kouluväkivaltaan / yksinäisyyteen liittyen, näiden hoitoon myös riittävää resurssia.
  • Lasten juhlat. Muistan, että itse olin lapsena kotipaikkakunnalla silloin. Nukketeatteria, askartelupajaa, ongintaa, hattaraa, temppurataa, leivontaa ja vaikkapa sokkeloa. Perheseikkailu…perheelle rastirata, jossa yhteisiä tehtäviä, päätyen ruokailuun. Aurlahden rantaan wibit-rata tyylinen toiminta. Perhekokkikoulu
  • Koulupäivien jälkeinen harrastusryhmä (tämä säästäisi perheen ilta-aikaa iltaharrastuksiin kuljetyksilta)
  • Nuorilta voisi pyytää asiakaskokemusta koulun oppilaina. Miten nuori näkee ja kokee oppimisen, kuulluksi tulemisen ja miten hyvin nuorten mielestä koulun aikuiset ovat kohdanneet oppilaan yksilönä.
  • Ettei kyläkouluja lopetettaisi
  • Kirjastosta lainattava kuntokortti on mahtava, mutta ikävää, että sen saa vain kerran vuodessa ja alle 13-vuotiaat ei saa lainata ollenkaan. Voisiko tätä käytäntöä muuttaa vaikka lainattavaksi useamman kerran vuoteen? Koulujen ja seurakuntien kerhot ovat kivoja lisiä lasten aktiivisuuden lisäämiseksi. Kouluihin puhelinkielto, joka edesauttaa lapsia enemmän sosiaalisuuteen ja leikin syntymiseen. Koulujen pihoihin pitäisi saada tulla leikkimään ja oleskelemaan heti koulun jälkeen, eikä vasta klo 17, kuten meidän asuinalueella.
  • Virkkalan alueelle tarvittaisiin jalkautuneita turvallisia aikuisia iltoihin, jotta nuorimpia ei pelottaisi siellä iltojen hämärtyessä. Nuorille vapaa ajan viettopaikkoja joissa saisi hengailla ja olla kavereiden kanssa.
  • Perhekahviloita, tapaamispaikkaa jossa vanhemmat voivat tavata vertaistukea lasten kasvatukseen, eli ikäryhmissä, jonain päivänä alle kouluikäiset, toisena iltana alakoululaisten ja sekä teini-ikästen vanhemmille. Myös yksinhuoltajille vertaistukea ja samalla lastenhoitoa jotta vanhemmat voivat jakaa omaa arkeaan. Keskustelua, tutustumisia toisiinsa,luentoja ammattilaisten näkökulmasta ymym. Liikennepuisto lapsille, jossa koko perhe voi ulkoilla ja katoksellisia paviljonkeja joissa voisi nauttia omat eväät. Nuorisolle eri kaupungin alueille kokoontumispaikkoja, lämpimiä tiloja nettikahviloita.
  • Harrastusvälineiden opastus ja lainaamismahdollisuus
  • Asuinalueille kunnolliset yhteisöllisyyttä lisäävät monitoimitilat, joissa olisi harrastustoimintaa ja kokoontumismahdollisuus turvallisesti.
  • Skeitti, skuutti, kiipeily ym. tarkoitukseen Sisähalli
  • Huolehditaan olemassa olevista resursseista esim. Suomen tasollakin arvostettu skeitti- ja skuuttiparkki harjulla on päässyt rapistumaan..vastaavia mahdollisuuksia tarvitaan myös syrjemmällä asuville lapsille.
  • Paikalliset urheiluseurat ja paikat talkoisiin mukaan. Maksuttomia lajikokeiluja tai vaikka kiertävällä vuorolla vaihtuvin teemoin toteutettava liikuntakerho.
  • Lasten kulttuurikeskus, jossa olisi mahdollisuus kokeilla erilaisia kulttuuriasioita ja innostua uusista asioista. Täällä voisi järjestää esim. Työpajoja tms.
  • Paikalliset yritykset mukaan sponsoroimaan yhteisöllisyyttä tukevia asioita tai vaikka apuun välineiden hankkimisessa. Yrityksen mainos siihen kylkeen niin saa huomiota.
  • Lasten ja vanhempien yhdessä tekemisen vahvistaminen. Talkoita, tempauksia jne. joihin voi osallistua perheen kanssa.
  • Ennen tehtiin asioita enemmän yhdessä, käytiin kahvittelemassa naapurissa ja jaettiin yhteisöllisesti perhearjen”taakkaa”. Nykyisin tuntuu, että jokaisen tulee pärjätä itse ja yksin asioiden ja murheidenkin kanssa. Kaavoituksessa ym. tulisi huomioida asuinalueilla yhteisöllisyyttä lisääviä alueita ja tiloja. Katukorista ja sählyä varten isompia kääntöpaikkoja jne. Omalla kadullamme on niin pieni kääntöpaikka että siinä ei mahdu edes autot kääntymään. Isommat autot eivät lainkaan, ilman peruuttamista asuintalojen pihaan. Ehdotuksemme kääntöpaikan pidennyksestä ei mennyt läpi. Jospa nyt aika olisi valmis tälle muutokselle.
  • Turvalliset kävely- ja pyörätiet koulumatkoille, jolloin kannustetaan käyttämään hyviä kulkureittejä.
  • Avoimia päiväkoteja ei lakkauteta!
  • ”Viihdekeskus”, jossa olisi esim. elokuvateatteri, hohtogolf, sisäpelihalli (ilmakiekko, nyrkkeilylaite jne.), lasten ja nuorten makuun sopiva ravintola/ruokapaikka, karkkikauppa, jäätelöannoksia jne.
  • Maauimala, jossa hyppytorni!
  • Nuorille kokoontumispaikka, jossa voi rennosti oleskella ilman, että koetaan olevan tiellä tai ”väärässä paikassa”. Ilmainen wifi samaan tilaan. Teema iltoja/päiviä, jossa voisi vierailla nuorille sopiviin teemoihin vierailijoita. Esim. Terveydenhuoltoon liittyviä tietoiskuja, yksinäisyyteen ym. ym..nuoria osallistavia juttuja!
  • Ihmiset mukaan luomaan yhteisöllisyyttä, sitä ei voi ulkoistaa esim. Kaupungin työntekijöille. Tässä voisi ottaa vaikka jonkun pilotti asuinalueen, jossa olisi vaikka vaihtuvat korttelivuorot, asuinalueen yhteisötilan valvonta vuoro tms, joissa varmistetaan alueen turvallisuutta.
  • Ihmiset mukaan luomaan yhteisöllisyyttä, sitä ei voi ulkoistaa esim. Kaupungin työntekijöille. Tässä voisi ottaa vaikka jonkun pilotti asuinalueen, jossa olisi vaikka vaihtuvat korttelivuorot, asuinalueen yhteisötilan valvonta vuoro tms, joissa varmistetaan alueen turvallisuutta.
  • Aamupalatarjoilu kouluissa olisi hieno juttu.
  • Asuinalueiden valaistukset kuntoon!
  • Matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia, ilman ”kilpailu- ja turnauspakkoja”.Höntsä jalkapallo, jääkiekko yms mahdollisuuksia.
  • Enemmän harrastuksia erityislapsille ja Nepsy lapsille. Poika toivoo samanlaista vesirataa (pato) kuin Vääksyn leikkipuistoissa. Kunnostetaan leikkipuistoja esim ravitien puistoon olemme pitkään toivoneet koripallotelinettä.
  • Halvempia harrastusvaihtoehtoja (eli tukea kaupungilta harrastuksiin ja ei tulosidonnaisia)
  • Torilavaa voisi hyödyntää, lapset ja nuoret voisivat kokeilla erilaisia tanssilajeja esim. ennen kauden alkua syksyllä. Kesällä voisi Aurlahdessa järjestää hiekkaveistostapahtuman tai graffitimaalausta, leijan tekemistä ja lennätystä, talvella lumenveistoa, yhteisöllisiä jäätaideteoksia. Kaupoissa ym. jonoa keräävissä paikoissa lapset voitaisiin huomioida paremmin, heidän huomion kiinnittämiseksi voisi esim. olla jokin hahmonbongaus. Voisiko Lohjan kaupungilla olla jokin maskotti, joka esiintyisi Lohjan eri tapahtumissa lapsia erityisesti huomioiden. Hahmo voisi vaikka liittyä omenoihin jollakin tavalla. Harjulassa voisi pitää pelipäiviä, erilaisiin soittimiin tutustumisreissuja voisi järjestää kouluista käsin. Torilla ja Aurlahden rannassa voisi olla erilaisia esiintyviä taiteilijoita, mm.saippuakuplien tekijöitä. Voisiko lastenpoliklinikalla käydä sairaalaklovni välillä vierailemassa? Olisiko jossakin hyvä tila lasten liikennepuistolle?
  • Ei enempää suuria koulukeskuksia! Asemanpellon koulu säilytettävä! Kyläkoulut iso vetovoima kaupungille.
  • Harrastusten hintataso on karannut korkeaksi, tukea tarvittaisiin enemmän, jotta lapsi saisi valita harrastuksen enemmän kiinnostuksen eikä hinnan mukaan.
  • Pienemmät ryhmäkoot päiväkodeissa ja koululuokissa
  • Lapsi sanoi, että liikennepuisto Lohjalle ja pyöräilypuisto (samanlainen kuin Metsolan koululla) myös Virkkalaan, esim. Ristin koulun pihaan mahtuisi.
  • Aamupuuro kouluihin! Paljon on tutkittujakin hyötyjä: sosiaalinen aspekti, parempi keskittymiskyky ja myös terveellisyys. Monessa kunnassahan tämä on jo käytössä.
  • Lisää yksityisiä pieniä kodinomaisia päiväkoteja/ryhmäperhepäiväkoteja. Pienet päiväkodit ja ryhmikset mahdollistavat etenkin pienille alle 3 vuotiaille lapsille turvallisen ja kodinomaisen kasvuympäristön varhaiskasvatuksen aloitukselle.
  • Yksityisen perhepäivähoidon arvostus ja esimerkiksi sijaisjärjestelyjen mahdollistaminen.
  • Kyläkoulut kasvattavat yhteisöllisyyteen ja talkoohenkeenkin. Jokainen kyläkoulu on tärkeä!
  • Päiväkoteja tarvitaan ehdottomasti lisää. Tällä hetkellä lapset eivät mahdu omalle alueelle ja sisaruksia joudutaan viemään eri paikkoihin.
  • Pidetään ne palvelut jotka lapsiperheille on annettu, eikä heti tiukan paikan tullen laiteta säästölistalle. Avoimet päiväkodit, auki jokaisessa toimipisteessä jokaisena arkipäivänä! Neuvolaan nettiajanvaraus käyttöön.
  • Avoimet päiväkodit ovat iso voimavara pikkulapsi perheille: Sieltä saa esimerkiksi vertaistukea vanhemmille ja on lapsille virikkeellinen ympäristö niin toisten lasten kuin ohjatun toiminnan muodossa. Koululaisten harrastuksia tuettava esim harrastesetelein.
  • Kaupunki tukisi lasten harrastusseuroja jotta kausimaksuja saataisiin pienemmäksi ja näin olisi mahdollisuus useammalla lapsella harrastaa ja kokeilla eri juttuja esim. Kalliimpia lajeja kuten jääkiekko!
  • Urheiluseurat tarjoavat jokaiselle koululaiselle ja päiväkoti ikäiselle mahdollisuuden kokea lajin (koris, sähly,tennis, judo, futis jne) juhlaa ja liikunnan riemua tutustua kerran vuodessa kyseiseen lajiin. Laji päiviä voi useampi olla vuodessa. Jo tunti esim tennistä vuodessa antaa varmasti monelle lapselle ja nuorelle innostuneen olon liikuntaan!
  • Kyläkoulujen säilyttäminen ja maaseutujen (syrjäkylien) elvöittäminen ja kehittäminen
  • Aamu-ja iltapäiväkerhoja alakoululaisille, läksyparkkeja
  • Maaseudulle myös mahdollisuuksia lapsille esim. luontopainotteisuutta ja kulttuuria
  • Neitsytlinnaan toivotaan leikkipuistoa tai muuta, leikkipaikkaa lapsille. Myös päiväkoti toiveissa.
  • Kiertävä lasten ja nuorten ”bussi”, jossa olisi kahvittelu mahdollisuus, liikuntalajikokeilua ym. Mukavaa yhdessäoloa.
  • Kaikista tärkeintä olisi asenneilmapiirin muokkaaminen siten, että kaikenlaiseen kiusaamiseen puututtaisiin oikeasti aikuisten taholta. Mitkään kerhot, harrastusmahdollisuudet ym eivät auta, jos lapsi ei kiusaamisen vuoksi niihin uskalla mennä. Lapsiystävällinen Lohja tuntuu sanahelinältä kun samalla todella moni lapsi on yksinäinen ja kärsii kiusaamisesta.
  • Koulujen yhteyteen kunnolliset jalkapallokentät, jotka palvelevat sekä kouluja että harrastusseuroja.
  • Kouluissa hyödynnetään enemmän luonnossa oloa/oppimista ulkona. Teemapäiviä esim luontopolulla, järven läheisyydessä jne.
  • Yläluokille ja lukioon erilaisia opetuslinjoja, kuten musiikkiluokka, liiikuntalinja, tanssilinja, luonnontiedelinja jne. Tämä voisi houkuttaa myös uusia asukkaita Lohjalle.
  • Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen lähiympäristöön ikätasonsa mukaisesti – ja tämä tarkoittaa lähikoulua/päiväkotia. Pienten koulujen etu, oman naapuruston sosiaalinen turva ja kontrolli sekä itsenäisyys itse kuljettavissa matkoissa on hyväksi lapsen kehitykselle. Kerhotoiminta koulun jälkeen omassa ympäristössä mahdollistaa harrastamisen – kesken pvn ei vanhempien ole mahdollista kuskailla. Lohja on maalaiskunta, kaupungissa järven rannalla on vain pieni osa kunnan asukkaista.
  • Aamupuuro ehdottomasti kouluihin! –
  • Koulun jälkeinen harrastustoiminnan jatkuminen samaan malliin, kun viime keväänä ja nyt syksyllä!
  • Loma-ajoille päivä-/yöleirejä hinnalla, mihin jokaisella olisi varaa.
  • Järkevän hintainen bussilippu, jotta lapset voisivat omatoimisemmin harrastaa ja tavata kavereita.
  • Tehdään niin kuin UNICEF on asian määritellyt, annetaan lapsille turvaa. Nollatoleranssi koulukiusaamiselle. Toisen huomioon ottaminen on aloitettava päiväkodista asti. Ja kiusaamiseen puuttuminen heti kun se huomataan. Nyt kun Lohjan väkiluku on nousussa, lisää opettajia ja avustustyöntekijöitä ja heille koulutusta. Tietoa vanhemmille, jotka voivat tukea toimintaa kotoa käsin. Älkää odottako, että tilanne pahenee. Sen jälkeen, jos rahat riittää, jokin ulkotilassa oleva harrastuspaikka lähelle aikuisten harrastuspaikkaa oli kiva.
  • Avoimet kerhot alle kouluikäisille koko Lohjan alueelle. Vaihtoehto päiväkotimuotoiselle varhaiskasvatukselle.
  • Kerhoja kouluille, koulupäivän yhteyteen
  • Lohjalla on jo paljon hyviä ideoita toteutettu, joista kannattaisi pitää kiinni ja kehittää eteenpäin. Lapsiperheille mahtava tukimuoto on avoimet päiväkodit, joita pitäisi ennemmin lisätä kuin lopettaa! Vähentää varsinaisen päivähoidon tarvetta, ainakin itselle toi korvaamatonta apua jaksamiseen ja mielenterveyteen, kun oli kahden pienen kanssa kotona. Samoin kerhotoiminta kouluilla, joka on nyt käynnistynyt, on aivan loistava idea ja kerhotoimintaa voisi lisätä kouluilla huomattavasti. Osa voisi myös hyvin olla maksullista, jos vaikka seuroilla olisi mahdollisuus järkätä liikuntakerhoja kouluilla! Koriskoulua ja sähly-/salibandykerhoa ollaan kovasti toivottu Ojamolle, toivottavasti vielä joskus tulee. Tällä hetkellä varsinainen joukkuetoiminta urheiluseuroissa on tosi kilpailukeskeistä, eli kaivattaisiin liikunta- ja pelimahdollisuuksia lapsille jotka ei halua treenata monta kertaa viikossa yhtä lajia kilpailuhenkisesti. Koulujen liikuntasaleissa voisi järjestää liikuntakerhoja paljon enemmän, matalalla kynnyksellä pääsisi harrastamaan ilman kilpailua. (Helpottaa perheiden arkea, jos harrastustoimintaa löytyisi koulun jälkeen ilman kuljetusrumbaa. Maksaisin mielellään kuukausimaksun/kausimaksun tällaisesta). Ja tenavatohinat takaisin! 😀
  • Liikuntakerho, joka ei ole sidottu tiettyyn lajiin. Tarkoituksena tutustuttaa erilaisiin lajeihin ja luoda liikunnan iloa. Lapset oppisivat liikunnan monipuoliset vaihtoehdot ja toiminta voisi olla kuitenkin leikkimielistä ilman suorittamista. Yhteistyö eri seurojen kanssa voisi tuoda uusia ulottuvuuksia. Myös syrjäseuduilla asuville (Nummi, Pusula, Sammatti, Karjalohja yms.)lapsille tulisi mahdollistaa kerhot ja harrastaminen ilman, että aina pitää tulla keskustaan harrastamaan. Toiminta voisi olla esim kiertävää eri paikoissa.
  • Välipala kouluun kun koulupäivät on pitkiä, esim yläkoulussa. Ei jaksa keskittyä kun on viimeisellä tunnilla jo niin nälkä. Tai paikka ja aika missä oman evään voi syödä. Viimeisten tuntien välissä ei ole edes välituntia että voisi jotain nauttia. Matkalla kotiin pysähdytään ottamaan leipäpala matkaan että jaksaa kotiin tulla. Ja kaikilla ei ole kotona sitä välipalaa.
  • Annetaan lasten itse suunnitella erilaisia koulun jälkeisiä kerhoja, miettiä mitä toteutukseen tarvitaan, ja olemaan aktiivisia vaikuttajia. Aikuiset mahdollistavat ideoinnin ja selvitystyön, mutta eivät tee kaikkea puolesta. Lapset voivat myös osallistua koulussa kerhojen markkinointiin (koulun kerhomessut tms.), jos vaikka tarvitaan X määrä lapsia kerhon toteutumiseen.
  • Jalkautuva nuorisotyö sinne, missä nuoret liikkuvat ja kokoontuvat.
  • Kysely suoraan nuorille kouluun ja sieltä koonti ideoista. Antaa nuorten kertoa haaveensa ääneen, sieltä varmasti nousee paljon hyviä ideoita. Kysytään nuorilta millainen on paras Lohja? Veikkaan että haluavat mopomiitti paikan, kiipeilyseiniä, kerhotiloja ilman( kyttäystä) luottoa nuorten käytökseen. Graffiteja saisi maalata tiettyihin seiniin. Koulun yhteyteen erilaisia toiminta mahdollisuuksia. .jotka aktivoi välitunnilla purkamaan energiaa. Liukuva ja kannustava välitunti valvoja. Koulu/ kirjasto yhteistyötä lisää.
  • Saukkolaan nuorisotalo takaisin
  • Varmistettava asiantuntevat ja riittävät resurssit oikea-aikaiseen ja nopeaan koulupsykologi-palveluun kunnan kaikissa kouluissa
  • Virkkalan uutta päiväkotia ei tulisi sijoittaa huonon sijaintinsa vuoksi vanhaan Rauhalan kouluu. Lohjan saaresta, kirkniemestä tuleville matka on aivan liian pitkä ja pitkäksi se käy myös aivan Virkkalan keskustan tuntumasta tuleville, joilla ei ole autoa käytössä. Toiseksi linja-auto vuoroja tulisi ehdottomasti lisätä lohjansaari-kirkniemestä Virkkalaan/Lohjalle kulkeville sekä myös takaisin päin. Enemmän apua/tukea lapsiperheille vanhemmuuteen. Lääkäripalvelu takaisin Virkkalaan sekä yksi isompi ruokakauppa, josta voisi ostaa lähellä tuotettua ruokaa. Lohjansaari/Kirkniemen asukkaan on unohdettu joka asian ja palvelun osalta ja täällä asuu paljon lapsiperheitä, jotka omistavat koiria eikä löydy edes yhtä koirapuistoa ja varmaan sen vuoksi pyörä/kävelytiet ovat melkoisia koirankakan miinoittamia kenttiä.
  • Heijastinpuita alueille, jonne yrittäjät(kin)voivat tuoda omia heijastimia. Nimenomaan pimeille pienille sivukylille ainakin.
  • Varhaiskasvatuksen, koulujen sekä nuoriso- perhe- ja sosiaalityön resurssit kuntoon. Henkilökunnan, tilojen ja välineiden riittävyys. Urheiluseurojen tasapuolinen tukeminen, jotta kaikille lapsille löytyisi mieluisa liikuntaharrastus.
  • Nuorisotyö jalkaantumaan kouluille pysyvästi ja erityisnuoriso-ohjaajat yläkouluihin.
  • Neuropsykiatrisia nepsy valmentajia kouluhin ja luokkiin.
  • Kouluissa on tehtävä töitä huolellisen ryhmäytyksen eteen kaikissa luokissa. Ehjä ryhmä turvaa kiusaamisesta.
  • Nummen/Saukkolan alueelle skeittiparkki
  • hyppytorni Aurlahteen ja Pusulan rannalle
  • Urheiluvälinelainaamot toimimaan kaikkien koulujen yhteyteen. Niihin voisi ihmiset lahjoittaa esim omilta lapsilta pieniksi jääneitä välineitä tai vaikka yhdistykset tukea hankinnoissa.
  • Liikuntavälineitä luokkiin: toiminnallisuutta opetukseen ja levottomuuden purkamiseen.
  • Pienluokat jokaiseen kouluun tai ainakin jokaiselle asuinalueelle. Nyt lapsia kuljetaan n.1-11/2 koulutaksissa ympäri kaupunkia , koska erityiskoulu on Routiolla. Kaikki Jalavassa olevat lapset eivät sinne kuuluisi , vaan oikea paikka olisi lähikoulun pienluokka, mutta koulupaikkoja lähikoulun pienluokassa ei ole riittävästi.
  • Iltapäivä näkkäri juustolla koululaisille klo 13 välkälle lähtiessä . Ruokailu usein jo kympin kieppeillä.
  • Kirjastoon nepsylainaamo
  • Harrastusmahdollisuuksia iltapäivällä koulupäivän perään maksutta,, esim harrastusiltapäivät, jolloin koulu päättyy kaikilla samaan aikaan. Esimerkki: https://www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/lasten-nuorten-ja-perheiden-palvelut/opetus-ja-koulutus/perusopetus/koulun-arki/harrastusiltapaivakerhotoiminta/
  • Kysely lapsille ja he pääsevät itse ideoimaan
  • Lapsibonus, jokaisesta uudesta Lohjalaisesta vauvasta.
  • Jokainen vanhempi velvoitetaan osallistumaan kerran vuodessa vanhempainiltaan.
  • Lastensuojelun menot alas, ennaltaehkäisyyn panostus, perheille ennalta ehkäisevää perhetyötä tarjolle matalan kynnyksen periaatteella, ilman erityistä ongelmaa.
  • Ilmainen musiikkileikkikoulu. Nykyinen on suhteellisen kallis varsinkin kun poissaoloja tulee useita flunssien takia. Avoimiin päiväkoteihin voisi ottaa välillä kuvaamataidon opettajia innostamaan myös äitejä esimerkiksi maalailemaan akryylimaaleilla. Kirjastoon voisi tehdä taidetta joka on tehty lasten kosketeltavaksi. Esimerkiksi erilaisia pintamateriaaleja ja värejä. Ilmaiskonsertteja (tai edullisia )eri kohderyhmille. Mahdollisuus yhteen ilmaiseen harrastamiseen kaikille! Kouluun riittävästi henkilökuntaa, opettajia, avustajia, erityisopettajia. Pienet luokkakoot, mahdollisuus pienryhmiin. Kysymällä aidosti ja usein nuorelta mitä kuuluu? Miten kotona menee? Tarvitseeko apua? Ja kuunnella oikeasti. Moni haluaa apua, uskaltamatta sitä aidosti sanoa, kertoa,avunpyyntö pitää ansaita luottamuksella. Avoimet päiväkodit ovat monen vanhempainvapaalla olevan aikuisen henkireikä, niin miesten, naisten kuin lapsien. Sieltä saa parhaiten neuvoa, tukea, läsnäoloa. Avoimelle olisi tärkeä keskeisempi sijainti lohjan keskustassa johon pääsisi myös julkisilla (myös maaseudultakin : esim nupu, sammatti, karjalohja). Kaikilla ei ole kahta autoa, mm toisen vanhemman töissä ollessa. Ps.Minna ja Sari ovat parhaita! Tekevät työtä aidosti sydämellä. Heitä kunta voisi muistaa vaikka kukilla 💐
  • Maksuton tai edullinen lapsiparkki kuntosalin yhteyteen. Sekä vanhempi ja lapsi jumppia johon voi ottaa lapsen mukaan jumppaan tai vauvan kaukaloon.
  • Avoimet päiväkodit, kerhot ym. ovat todella tärkeitä monille kotona lasten kanssa oleville vanhemmille. Päiväkotipaikkojen lisääminen olisi tarpeen, tai sitten etusijalle paikkoihin lapset, joiden vanhempien on palattava töihin. On kohtuutonta, että töihin menevä joutuu viemään lapset kauas tai jopa useampaan eri paikkaan, kun päiväkodissa on paljon ns. virikehoidossa olevia, joiden äidit kuitenkin kotona esim vauvan kanssa.
  • Ehdottomasti nuorisotiloja lisää, jossa turvallinen aikuinen on paikalla vapaaehtoisvoimin. Lisäksi jotain pientä välipalaa edullisesti tarjolle. Pöytätennis ja biljardin mahdollisuus, sekä kirjoja, pelejä ja musiikkia. Mainostettaisiin kouluissa näitä iltoja. Sijainti voisi olla esim. liikkuntahallin läheisyydessä, jossa osa nuorista viettää aikaa. Kaikki eivät ole urheilusta itse kiinnostuneita tai harrasta musiikkia opistotasoisesti.
  • Aamuhoito ja kesäiltis pienille koululaisille, jokaisen alakoulun yhteyteen.
  • Perhekeskuksiin perhelääkärimalli
  • Koulukuljetuksiin sisältöä, ei vain istumista, liikennekasvatusta videoilla tms. Liikennepuisto, sosionomeja kouluihin, yläkouluihin erityisnuoriso-ohjaajia, taksvärkkinä nuoret ja vanhukset kohtaa, pienluokkia lähikouluihin, Lohjan lasten idols kilpailu, joka kouluun ennaltaehkäisevää syrjäytymisen ja kiusaamisen tukimallia, hirsikouluja, #Lohjankaikissakouluissapuhdassisailma, eläinavusteinen tukiopetus
  • Retkibussi esimerkiksi kerran kahdessa viikossa kiertämään alueita, joilla ei ole kunnollisia linja-auto yhteyksiä. Esim. Pusula… Joko niin, että reitti ilmoitetaan etukäteen ja kyytiin pääsee tietyiltä pysäkeiltä. (Onko kaikkien lähellä pysäkkiä..?) Tai sitten niin, että osallistumisensa voi ilmoittaa etukäteen ja retkibussi ottaa kyytiin sopivasta kohdasta. Nyt kun etätyöt alkavat vähetä, sellaisten perheiden, joilla on käytössä yksi auto, on hankala liikkua lasten kanssa päivisin jos asuu Lohjan perukoilla. Retki Lohjalle toisi vaihtelua arkeen. Perillä voisi olla vaikka neljä tuntia ennen paluumatkaa. Bussi voisi liikkua päivinä, jolloin on tarjolla avoimen päiväkodin toimintaa. Pysäkit Lohjalla voisivat siis olla vaikka uimahalli, avoin päiväkoti ja keskusta. Tämä ei hyödyttäisi vain lapsiperheitä vaan myös vanhempaa väestöä tai muita, jotka eivät voi tai halua käyttää omaa autoa, esimerkiksi iäkkäämmät asukkaat. Retkibussi voisi aloittaa liikennöinnin vaikka klo 10. Sitä voisi kehitellä ja kokeilla eri aikoja, esimerkiksi koulupäivien jälkeen liikennöivä bussi antaisi Pusulan nuorille aidon mahdollisuuden päästä omatoimisesti harrastusten, kuten uinnin pariin Lohjalle. Julkisten kulkuneuvojen puute on todellinen ongelma erityisesti yläkouluikäisille, joiden ikäkauteen kuuluu, ettei haluttaisi enää olla niin riippuvaisia vanhemmista.
  • Nepsyneuvola ja nepsylainaamo kirjastoon tai perhekeskukseen neuronkirjon lasten perheille. Lapsiperheille teemallisia webinaareja verkossa ja livenä, ei arkipäivisin vaan myös lauantaisin ja iltaisin. Perheiden oma kohtaisia kokemuksia esille miten arki sujuu, myös epäonnistumisia esille. Perheohjaajia perheiden tueksi, ettei tarvitse olla yksin ja hakea tietoa sieltä täältä. Palveluiden hajanaisuus alas, yhden luukun periaate. Entä jos perheessä kaikki lapset on erityisiä tai vaan yksi, mitä tukea muille sisaruksille? Tietoa ja koulutusta opettajille, ja aikaa kohdata perheitä. Ei vain sanahelinää. Nämä ideat tulivat 6 äidiltä yhdessä vertaistukiryhmän kokoontumisen jälkeen.
  • Vanhemmille samaan aikaan liikuntapalveluita kuin lapsille. Päiväkotiin enemmän liikuntaa ja tapahtumia. Liikuntakeskuksen tonttupolut, rastit yms. mahtavia, niin toivottavasti lisää kausittain. Lohjan sivuille tapahtumista, liikuntaseuroista tiedot kunnolla, nyt tiedotus huonoa. Avoimet päiväkodit ihania ja tärkeitä niin toivottavasti pysyy auki. Yhteistyö seurojen, kunnan, seurakunnan, yhdistysten välille.
  • ”Lapset ja nuoret pitäisi nähdä investointina, ei pelkästään kustannuksina”
  • Tarvitaan avoimia kohtaamispaikkoja (esim. avoimet päiväkodit ja MLL perhekahvilat) pienten lasten perheille. Ovat ehdottoman tärkeitä niin aikuisten vertaistuen kuin lasten tulevien ystävyyssuhteiden perustana etenkin sivukylillä. Helppo ja konkreettinen keino kaupungille tukea tätä olisi tarjota tiloja toiminnalle kaikissa kaupunginosissa.
  • Edullisia matalankynnyksen harrastusmahdollisuuksia kaikkiin kaupunginosiin. Esimerkiksi pump track – rata palvelee monenikäisiä lapsia ja olisi helppo toteuttaa kylälle kuin kylälle.
  • Sammatin ”avoin” toiminta turvattava! Siellä pikkulapsiperheille toimintaa tarjoavat ainoastaan seurakunta (kerho lapsille 2krt/vko + perhekerho lapsille & vanhemmille 1krt/vko) sekä MLL:n perhekahvila, joka jäämässä ilman tiloja!
  • Sammatissa toimiva perhetoiminta (MLL ja srk) pidettävä pystyssä! Ihanaa vertaistukea omalla kylällä. Ilman autoa on hankala kulkea Routiolle saati Nummelle avoimiin päiväkoteihin lasten kanssa.
  • Lapsiperheiden omenapuisto
  • Esteetön leikkipuisto.
  • Lapsille tanssiharrastusta nummi-saukkola-alueelle
  • Toiminta-ja puheterapeutin chat neuvonta, ei tarttis odotella 6kk saadakseni pieniä vinkkejä arkeen. Kunnan sivuille ideapankki, jossa vinkkejä arkeen. Lastensuojelun chat, palveleva puhelin tms. jossa voisi nimettömänä kysyä neuvoja Lohjan alueen perheiden tilanteisiin Kouluhin ja varhaiskasvatukseen palkataan toimintateraoeutteja töihin. Nepsyvalmentajia, onko niitä kenelle palvelut ja miten niihin pääsee? Kirjastoon kuvakommunikaatio tauluja, jotta perheen lasten kanssa voi siellä vierailla.
  • Tytyrin kaivokseen leffateatteri Koko perhe leffailee ulkoilma näytös/auto leffailua.
  • Jokainen lohjalainen lapsi saa kulttuuripassin tms. ja sen avulla on mahdollisuus osallistua kulttuuritapahtumiin maksutta.
  • Erityislapsiperheille nimetään perhetyöntekijä, joka koordinoi ja edistää perheen hyvinvointia. Lisäksi Lohjalle tarvitaan perhekoordinaattori, jolla osaamista ja taitoa edistää perheiden hyvinvointia.
  • Lohjalla koulutetaan sosionomeja, panostus sinne että heidät saadaan jäämään esim. Lohjan varhaiskasvatukseen töihin. Pienryhmiä kouluihin, ei kaikkia erityislapsia Jalvaan. Miten kaverisuhteet koulun jälkeen? Chat palveluja lapsiperheille, ei chat it vaan oikea ihminen vastaamaan esim. Miten voin tukea lastani paremmin. Nepsylapset pois lastensuojelun piiristä, heille oma paikka esim. perhekeskuksiin, mutta myös turvattava oikeus vammaispalvelun palveluihin.
  • Meidän alakoululaiset toivoo turvallista paikkaa leikkiä lapsille, jossa isot eivät käyttäytyisi pelottavasti, kuten (Ojamonyhtenäisharjun) koulussa isot käyttäytyvät (Äidin sydän vähän särkyi tämän kuullessa).
  • Lapsiperheille kotipalvelua matalalla kynnyksellä. Konkreettista lastenhoitoapua tukemaan vanhempien jaksamista arjessa. Palvelu, mikä olisi saatavilla ilman suuria haasteita pärjäävyydessä.
  • Useammin tenavatohinat tms. Edullista toimintaa koko perheelle viikonlopuihin/arki iltoihin. Esim. Koulun saleihin jumppaa tms. Muutaman euron kerta maksuilla.
  • Ojamon avoimelle päiväkodille lisää aukioloaikoja, myös iltapäiviin. Lisäksi ojamon kukkulan viereistä leikkipuistoa voisi kunnostaa/lisätä jotain uutta esim. Vaijeriliuku, trampoliini. Koulunpiha kun ei ole iltaisin/ viikonloppuisin turvallinen pienemmille, sinne taas lisäisin nuorisotyötä! Keskustaan liukennepuisto
  • Lasten ja nuorten,perheiden hyvinvointipalvelut takaisin lähelle.esim.hammashoito
  • Lindkulla (kerhot) olisi auki alakoululaisille
  • Varhaisnuorille 3.-6.lk nuorisotalo -tyylisiä iltapäiväkerhoja klo. 15 – 18, jossa välipalamahdollisuus ja helppo lyhyt matka kulkea pyörällä. Myös vanhemmilla mahdollisuus osallistua toiminnan ylläpitoon halutessaan esim. toimittaa tarvikkeita ja välipaloja.
  • *Lapsille konsertteja esim. Fröbelin palikat tms. *Lisää koulun jälkeisiä kerhoja *edullisia Kerta maksu jumppia tms. viikonloppuihin/arki iltoihin koko perheelle esim. Koulun saleihin
  • Harrastus valikkoa voisi olla enemmän ja vähän voisi olla halpaakin. Ei kaikilla aikuisilla ole sen verran varaa voisi olla viikossa kerran pientä harrastusta halvalla joka kaupunki maksaisi pienen osan ja aikuoset pienen osan. Lapsilla olisi sosiaalista aikaa itselle ja uutta kaveri porukkaa olisi lapselle tosi hyvää.
  • Lohjalta puuttuvat markkinoilta kokonaan yhtiömuotoiset perheasunnot; rivarit, paritalot ja kerrostalotkin. Harvalle lapsiperheelle on realismia ostaa 90-neliöinen ja liki 400 000 maksava kt-koti keskustasta. Asuntomessujen jälkeen on hyvä buusti, mutta lapsiperhekotirakentamiseen se ei yllä. Eikö kaupunki voisi lobata tänne rakennusyhtiöitä? Kyllä täällä tilaa on. 4h tai isommat saunalliset vuokra- (oikeastaan myös omistus-)kodit puuttuvat paikkakunnalta kokonaan. Lohjaa markkinoidaan kyllä lapsiperheiden kotikaupunkina, mutta ainoa vaihtoehto on ostaa tai rakentaa omakotitalo itse.
  • Lisää ulkoliikunta- ja ulkoleikkipaikkoja, samanlaisia kuin uudella Asuntomessualueella. Esimerkiksi Moisiolle tenniskenttien viereen. Rohkaistaan lapsia liikkumaan ja leikkimään ulkona.
  • Saman asuinalueen lapset samalle luokalle koulussa! Lapset kokevat yhteisöllisyyttä ja ystävystyvät alueensa toisten lapsien kanssa.
  • Järjestäkää pienille, syrjäseudulla asuville lapsille ja heidän perheilleen mahdollisuus aamuhoitoon. Etenkin yhden (työssä käyvän) vanhemman perheissä tämän palvelun puuttuminen on erittäin suuri, arkeen vaikuttava ongelma. Onko koskaan kartoitettu olisiko tällaiselle palvelulle kysyntää? Ja jos on, voisiko_lapsiystävällinen_kunta_ tällaista järjestää?
  • Järjestetään yhteistä aikaa nuorille ja turvalliselle aikuiselle, joka tuntee ja huomaa, kun on avun tarve
  • Panostaminen lasten ja nuorten mielenterveyshoitoon
 

Aiheeseen liittyvää: