Koulukuljetukset

Huomio!

Lohjan kaupunki on ottanut käyttöön Lohjan kaupungin sisällä kouluautoilla ajettaviin koulumatkakuljetuksien tiedottamiseen Kouluun.fi palvelun. Ohje järjestelmään löytyy tästä. Yhteydenotot koulukuljetuksiin ensisijaisesti Wilman kautta.

Tällä järjestelmällä on mahdollista tarkastella oppilaan koulukuljetustietoja, kuten tarkistamaan kouluautojen aikatauluja sekä tarvittaessa peruuttamaan matkoja. Järjestelmä on yhteydessä koulukuljetusten reittisuunnitteluun ja se tulee korvaamaan nykyään käytössä olevan Wilman kuljetustiedotteen. Wilman kuljetustiedotteen päivittäminen päättyy vuoden 2023 alusta lukuun ottamatta Inkoota, Vihtiä ja Siuntiota, joiden osalta kuljetustiedot näkyvät Wilman kuljetustiedotteessa kuten ennenkin.

Mahdollisista kuljetusmuutoksista tiedotetaan tekstiviestitse kuten tähänkin asti, mutta muutosten hallinta siirtyy Wilmasta Kouluun.fi -järjestelmään.

Vuoroliikenteellä kulkevien oppilaiden ei tarvitse jatkossakaan perua kuljetuksia ja aikataulutiedot löytyvät edelleen osoitteesta matkahuolto.fi.

Kuljetuksia koskevat tiedustelut tai kysymykset voi lähettää Wilman kautta koulukuljetuksiin.

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet ja vaaralliset koulutiet lukuvuodelle 2024-2025

Kaupungin järjestämä koulukuljetus myönnetään esi- tai perusopetuksen oppilaille, jos koulumatka on 0-3 luokkalaisella yli 3 kilometriä tai 4-9 luokkalaisella yli 5 kilometriä. Tämän lisäksi kuljetusoikeus voidaan myöntää, mikäli koulutie on joiltain osin vaarallinen tai koulumatka katsotaan oppilaalle muuten vaikeaksi tai rasittavaksi. Kouluteiden vaarallisuusluokittelun voi katsoa alla olevien linkkien kautta. Jos koulutie koetaan oppilaalle vaikeaksi tai rasittavaksi, pitää siitä toimittaa kuljetushakemuksen liitteeksi asiantuntijan (koululääkäri tai vastaava) lausunto.

Kuljetuksen järjestämisen perusteeksi lausunnossa tulee huomioida seuraavat asiat:

• kuljetustarpeen tulee perustua lääkärin diagnoosiin ja lausunnossa pitää selkeästi ilmetä lääkärin näkemys siitä, miksi oppilaalle tulee järjestää koulukuljetus, sekä mahdollisesti myös voiko oppilas käyttää koulumatkoihin julkisia kulkuneuvoja, vai pitääkö kuljetus järjestää kouluautolla lähellä olevalta hakupaikalta vai oppilaan kotiosoitteesta
• lausunnosta tulee käydä ilmi mille ajalle kuljetus tulee järjestää.

Tarkemmat ohjeet: Koulukuljetusperiaatteet lukuvuodelle

Koulukuljetusperiaatteet (voimassa 1.8.2024 alkaen)

Vaaralliset koulutiet lukuvuodelle

Lohjan kaupungin koulukuljetusohjeet/yhteiset pelisäännöt koulukuljetusoppilaille ja heidän huoltajilleen: Koulukuljetusten pelisäännöt 

Hakemukset koulukuljetuksiin Wilman kautta

Uusien oppilaiden tulee hakea koulukuljetusta lukuvuodelle 2024-2025 Wilman kautta mahdollisimman nopeasti, kuitenkin 15.4.2024 mennessä.

Päätöksiä aletaan julkaista Wilmassa 15.5.2024 alkaen.

Myöhässä saapuneiden sekä heinä-elokuun aikana tehtyjen koulukuljetushakemusten käsittelyaika on kaksi viikkoa.

Kirjauduttuasi Wilmaan hakulomake löytyy sivun ylälaidasta sinisellä pohjalla kohdasta ’Hakemukset ja päätökset’ – Tee uusi hakemus. Päätöksenteon jälkeen kuljetuspäätökset (mm. voimassaolo) löytyvät kohdasta ’Hakemukset ja päätökset’.

Koulukuljetustiedot tulevat nähtäville kouluun.fi-järjestelmän kautta, tunnukset järjestelmään toimitetaan ennen lukuvuoden alkua. 

Mikäli et pysty lähettämään hakemustasi Wilman kautta, tulosta tästä koulukuljetushakemus ja toimita se koulukuljetuksiin: Koulukuljetuslomake 

Mobiilisovelluksella hakemuksen tekeminen/päätöksen tai kuljetustiedotteen tarkastelu ei ole mahdollista, käytäthän tietokonetta.


Maksullinen koulukuljetus

Reiteillä, joissa kouluauto kulkee eikä oppilaalla ole mahdollisuutta käyttää vuorolinjaa, voidaan myöntää ns. vapaapaikkoja hakemuksesta, mikäli kouluautossa on tilaa eikä se aiheuta reittimuutosta. Hakemus vapaapaikasta tulee tehdä Wilman kautta kohdasta ’Hakemukset ja päätökset’.
Vapaapaikkaa voidaan hakea myös osaksi lukuvuotta toistuvasti samoiksi arkipäiviksi. Korvaus matkasta suoritetaan suoraan kouluautoon Matkahuollon mobiilimatkakortilla tai käteisenä. Matkan hinta on perusopetuksen oppilaille 1,80 euroa/matka ja muille käyttäjille hinta perustuu matkan pituuteen ja on Matkahuollon hinnaston mukainen.
Kuljetus vapaapaikalla on aina tilapäinen, eikä luo pysyvää kuljetusoikeutta. Vapaapaikkaoikeuden menettää, jos reitti muuttuu tai uusi kuljetusoikeudellinen tulee reitille. Mikäli hakijoita on paljon, eikä vapaapaikkoja ole kaikille hakijoille, paikat arvotaan. Vapaapaikkahakemus tulee toimittaa logistiikkayksikköön 15.9. mennessä.
Maksulliset koulukuljetukset vapaapaikalla alkavat viimeistään viikolla 43. Päätös tehdään määräajaksi enintään lukuvuodeksi kerrallaan. Päätöksellä myönnetään vapaapaikkaoikeus vain niille hakemuksessa haetuille kuljetuskerroille, joille vapaapaikka on osoitettavissa.

Linkki Matkahuollon Reitit ja Liput-sovellusoppaaseen

Linkki Matkahuollon Reitit ja Liput -sovellusoppaaseen – sovelluksen käyttöönotto

Linkki Matkahuollon Reitit ja Liput-sovellusoppaaseen – Maksaminen ja maksutavan valinta

Linkki Matkahuollon Reitit ja Liput-sovellusoppaaseen – Lipun osto toiselle

Korvaus koululaisten kadonneesta/rikkoutuneesta matkakortista

Tekninen lautakunta 8.11.2016 § 153
Voimassa 1.1.2017 alkaen
Tekninen lautakunta on päättänyt korvaukseksi koululaisten kadonneesta/rikkoutuneesta matkakortista 40 € (verollinen).

Yhteydenotot koulukuljetuksiin ensisijaisesti Wilman kautta tai osoitteeseen koulukuljetukset@lohja.fi

 

Aiheeseen liittyvää: