Alueellinen nuorisotyö kouluissa

Lohjan nuorisotyö toimii kouluissa yhteistyössä koulun henkilökunnan, mm. koulukuraattorien kanssa. Nuorisotyöntekijät toteuttavat mm. pienryhmätoimintaa kouluilla. Ryhmissä käsitellään osallistujia mietityttäviä asioita, kuten ihmissuhde- ja tunnetaitoja tai stressinhallintaa. Koulun henkilökunta voi suositella nuorille osallistumista ryhmiin, tai ryhmiin voi myös itse hakeutua. Pienryhmätoimintaa toteutetaan yleensä kouluajalla ja koulun tiloissa. Lisäksi lähes kaikilla Lohjan yläkouluilla toimii joko aamukahvila, välituntikahvila tai iltapäivänuokkari, joissa voit tulla tapaamaan nuorisotyöntekijöitä.

Lohjan nuorisotyöntekijät tulevat pitämään kaikille Lohjan kuudes- ja kahdeksasluokkalaisille päihdekasvatustunnit, joissa käsitellään päihteisiin liittyviä kysymyksiä, uskomuksia ja näkemyksiä. Tarvittaessa koulu voi pyytää myös muita teematunteja esimerkiksi elämänhallinnasta, nettikiusaamisesta tai ihmissuhteista.

Lisätietoa toiminnasta löytyy nuorisotyön sivuilta.

 

Aiheeseen liittyvää: