Esiopetus

 

Esiopetus on kuusivuotiaan elämässä tärkeä kasvamisen ajanjakso. Uusia taitoja opitaan leikkimällä, liikkumalla, kokeilemalla ja tutkimalla. Vuorovaikutustaidot karttuvat toisten lasten ja aikuisten kanssa.

Äidinkieli ja satujen rikas maailma, kuvallisen ilmaisun ja kädentaitojen monenlaiset muodot, musiikki ja teatterileikit sekä liikunta niin sisällä kuin lähiympäristössäkin retkeillen tarjoavat lapsille paljon mahdollisuuksia oppia uutta ja saada positiivisia kokemuksia yhdessä. Vähitellen kehittyvät lukemisen ja kirjoittamisen valmiudet. Myös matemaattista ajattelua – mittaamista ja luokittelua, vertailua sekä numeroiden tuntemista – harjoitellaan. Arkisista tilanteista, kuten ruokailusta ja pukeutumisesta selviäminen sekä itsestä ja toisista huolehtiminen, ovat tärkeitä esikoululaisen taitoja, joita opetellaan aikuisen tukemana.

Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa otetaan huomioon. Lapsia kuunnellaan, kuullaan ja heidän kanssaan keskustellaan. Esiopetuksen toimintaa suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan yhdessä lasten, esiopetuksen henkilöstön ja huoltajien kanssa. Jokainen lapsi saa tuntea olevansa ainutkertainen ja arvokas juuri sellaisena kuin on, ja tarvittaessa myös varhaiserityiskasvatuksen tukea on saatavilla.

Esiopetuksen sisältöä ohjaa valtakunnallinen sekä paikallinen esiopetussuunnitelma. Tehty esiopetuspäätös löytyy Wilmasta kohdasta hakemukset ja päätökset.

Esiopetus (Opetushallituksen sivut)

Lohjan esiopetuksen opetussuunnitelma 2023

Lohjan kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun opetussuunnitelma 2021-2024

Lohjan perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma esiopetuksessa

 

Aiheeseen liittyvää: