Puupuhaltimet

Nokkahuilu 

Sopiva ikä aloittaa nokkahuilun soitto on noin 6-vuotiaasta alkaen sopraanolla. Nokkahuilun soitinperheen neljä perusjäsentä ovat sopraano-, altto-, tenori- ja bassonokkahuilu. Muihin nokkahuiluihin siirrytään, kun oppilas on tarpeeksi vanha soittaakseen niitä (esim. altto n. 8-10 -vuotiaana). Mutta ei ole myöskään tavatonta aloittaa heti altolla, jos oppilaan ikä ja fysiikka sen mahdollistavat.  Soitamme kaunisäänisiä englantilaisotteisia nokkahuiluja (ei saksalaisotteisia kouluissa käytettäviä). Nokkahuilu on vanhan musiikin soitin, joka eli kulta-aikaansa renessanssin ja barokin aikaan. Soitin on innoittanut ominaisuuksiltaan myös monia nykysäveltäjiä ja soveltuu erinomaisesti modernimpaan musiikkiin.

Huilu 

Huilunsoiton voit aloittaa noin 7 vuoden iästä lähtien. Huilu on äänialaltaan korkein puupuhallin. Se kuuluu puupuhallinperheeseen yhdessä oboen, klarinetin ja fagotin kanssa. Huilistit soittavat iästä riippumatta saman kokoisella soittimella. Pienemmät huilistit aloittavat käyrällä suukappaleella, joka soittajan pituuden riittäessä vaihdetaan huilun mukana tulevaan suoraan suukappaleeseen. Huilu on orkesterisoitin, ja taitojen kartuttua sitä pääsee musiikkiopistossa soittamaan sekä puhallin- että sinfoniaorkesterissa.

Oboe 

Oboe soveltuu hyvin yli 10-vuotiaille. Oboen suuhinen (”rööri”) eli suun sisälle ulottuva osa on rakennettu kahdesta vastakkain puristuvasta ruokolehdykästä. Soittajan puhaltama ilmanpaine saa suuhisen värähtelemään ja muodostamaan äänen. Äänen korkeutta soittaja säätelee sormittamalla, eli painamalla sopivia läppiä. Oboen persoonallisen äänen ansiosta oboisti pääsee aina esille. Oboistia tarvitaan sekä puhallin- että sinfoniaorkesterissa.

Klarinetti  

Klarinetin soiton voi aloittaa noin 6 vuoden iästä lähtien. Klarinetti on äänialaltaan laajin puupuhallin. Monipuolinen klarinetti mahdollistaa monenlaisen orkesteri- ja yhtyesoiton. Klarinettiperheen erikokoisilla jäsenillä (es-, c- ja b-klarinetti, sekä bassoklarinetti) voidaan alentaa aloitusikää ja laajentaa soittajan ilmaisumahdollisuuksia. Persoonallinen klarinetin ääni syntyy, kun puhalletaan ilmavirta suukappaleen ja sen alapuolelle kiinnitetyn ruokolehden (tai nykyään myös synteettisesti valmistetun) kielen väliin. Soitin on melko kevyt, ja se kulkee pienessä kotelossaan helposti. Ääni on pyöreä ja pehmeä. 

Saksofoni  

Saksofonin soiton voi aloittaa noin 6 vuoden iästä lähtien. Erikokoiset saksofonimallit antavat soittajalle monipuoliset musiikilliset mahdollisuudet. Uudella Alphasax-lastensaksofonilla myös entistä nuoremmat voivat aloittaa soittoharrastuksen. Saksofoni kuuluu puupuhaltimiin, vaikka se valmistetaankin metallista. Sen ainoa puuosa on suukappaleessa värähtelevä ruokolehdykkä. Saksofonin ääni syntyykin samaan tapaan kuin klarinetin, kun taas sormitustekniikka muistuttaa huilua. 

Fagotti  

Fagotinsoiton voi aloittaa on noin 10 vuoden iästä lähtien. Soittajan tulee olla tarpeeksi isokokoinen. Fagotti on puupuhallinten perusperheen- huilu, oboe, klarinetti, – matalaäänisin jäsen. Fagotissa on monta mutkaa, 2,7 metriä pitkä putki ja paljon koneistoa. Sen suutin on rakenteeltaan samanlainen kuin oboen muodostuen kahdesta vastakkain painetusta ruokolehdykästä. Soitinvalintana fagotti on erinomainen: harvinaisen soittimen soittaja pääsee aina mukaan orkestereihin ja kamariyhtyeisiin, fagotisteilla on todella kysyntää!