Paluu juurille – Eeva Joenpelto 100 vuotta Linderinsalissa 7.7. -11.9.2021

Juhlavuoden näyttely esittelee Eeva Joenpellon kirjailijantyötä ja hänen elämäänsä tarkkaan vaalitun julkisuuskuvan takana.

Nainen seisoo pitkän, yksikerroksisen puutalon edessä
Kuva: Jukka Häyrinen/ WSOY:n kuva-arkisto

Kirjailija Eeva Joenpelto (1921–2004) oli 1900-luvun merkittävimpiä kotimaisia kirjailijoita, rakastettu ja tunnustettu painosten kuningatar. Joenpellon kirjailijanura kesti lähes puoli vuosisataa, ja hän julkaisi 26 romaania, joista tunnetuimpia on neliosainen Lohja-sarja. Joenpelto oli aikansa kulttuurielämän vaikuttaja, jonka elämään mahtui paitsi säihkettä myös suurta tragediaa. Joenpellon merkitys suomalaiselle kirjallisuudelle on huomattava, ja hänen teostensa teemat muun muassa miesten ja naisten välisistä suhteista ja valtakamppailusta ovat yhä ajankohtaisia.

Näyttely tutustuttaa myös Sammatin kirjailijatalo Vares-Kantolaan, missä monet maineikkaat nykykirjailijat ovat työskennelleet Joenpellon jälkeen. Eeva Joenpelto rakennutti 1970-luvulla Sammattiin kodikseen Vares-Kantolan talon, jossa hän asui viimeiset vuosikymmenensä ja jonka hän testamenttasi WSOY:n kirjallisuussäätiölle nimeään kantavaksi kirjailijakodiksi ”pitkää proosaa kirjoittavan kirjailijan käyttöön”.

Paluu juurille – Eeva Joenpelto 100 vuotta -näyttely on Lohjan Museon, Lohjan kaupunginkirjaston ja WSOY:n kirjallisuussäätiön yhteistyössä toteuttama. Osa näyttelystä on mahdollista lainata kiertonäyttelynä. Näyttelytekstit ovat pääosin kirjailija Marianna Kurton kirjoittamat, pois lukien Kaisa Rinteen Ei Kaarta ei kehää! -teksti sekä näyttelyn alkuun sijoitettu kirjailijaesittely elämäkerta- ja teostietoineen, jonka on koonnut juhlavuoden koordinaattori Anna Mattila. Näyttelyn graafisesta ilmeestä on vastannut Miljart. Muu visuaalinen suunnittelu ja rakentaminen ovat Lohjan Museon toteuttamaa.

Näyttely on osa juhlavuoden ohjelmaa. Juhlavuoden teema on Paluu juurille, ja ohjelmasta vastaavat WSOY:n lisäksi WSOY:n kirjallisuussäätiö, Eeva Joenpelto -seura ja Lohjan kaupunki.

Näyttely on esillä Linderinsalissa, Lohjan pääkirjastossa, os. Karstuntie 3, Lohja. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaan. Näyttelyyn on vapaa pääsy.
www.lohja.fi/vapaa-aika-liikunta/kirjasto

Juhlavuoden näyttely toteutetaan pandemiatilanteen sallimissa rajoissa ja siitä tiedotetaan sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla:
IG & FB: @eevajoenpelto100 @lohjanmuseo

Eeva Joenpelto -juhlavuosi

https://eevajoenpeltoseura.wordpress.com

Lisätietoja:  

Lohjan Museo, Iiris Kankaanpää, iiris.kankaanpaa@lohja.fi, p. 044-3744206