Teatteria yhdessä

Kansainvälistä teatteripäivää vietetään tänään 27.3.2020. Teatteripäivän julistus luetaan usein ennen teatteriesitystä. Tänään emme julistusta pääse yleisölle lukemaan, koska yhteiskuntamme koko muun maailman tavoin on poikkeustilassa ja monelta osin suljettu. Tilanne koskettaa teattereita, teatterintekijöitä ja yleisöä joka puolella maapalloa. Meillä Lohjallakin useita näytöksiä on jouduttu perumaan tai siirtämään myöhempään ajankohtaan, pohtimaan uusien ensi-iltojen kohtaloa ja asettamaan tulevia produktioita epävarmaan odotustilaan tilanteen kehitystä seuratessamme. Suuri määrä tehtyä työtä ei ainakaan tässä vaiheessa pääse esiin, ja myös taloudelliset tappiot ovat huomattavat.

Katseet on kuitenkin suunnattava tulevaan ja keskityttävä nyt takaamaan jokaisen suomalaisen turvallisuus. Lohjalla on hyvin vireä kulttuurielämä, ja myös me teatterintekijät saamme nauttia lohjalaisyleisön horjumattomasta tuesta. Olette tulleet katsomaan näytöksiämme, tuette meitä nyt vaikealla hetkellä ja voimme luottaa siihen, että täytätte katsomot myös tulevaisuudessa. Lämpimät kiitoksemme.

Tämänvuotisessa teatteripäivän julistuksessa sen kirjoittaja, pakistanilainen näytelmäkirjailija ja teatterinjohtaja Shahid Nameed toteaa, että “maailmassa, jossa kiihko, viha ja väkivalta ovat kasvussa ja planeettamme hukkumassa ilmastokatastrofiin, meidän on koottava uudelleen henkinen vahvuutemme. Meidän on taisteltava apatiaa, voimattomuutta, pessimismiä, ahneutta ja piittaamattomuutta vastaan, maailmamme ja planeettamme puolesta. Teatterilla on tehtävä, jalo tehtävä ihmiskunnan innostajana ja liikkeelle panevana voimana estää meitä vajoamasta kohti pohjatonta kuilua.”

Shahid Nameed on kirjoittanut tekstin ennen koronaviruspandemian puhkeamista, mutta hänen sanansa ovat juuri tässä hetkessä sitäkin painavampia. Teatteri yhdistää meitä myös nyt, kun joudumme olemaan fyysisesti toisistamme etäällä. Tuleva tuntuu epävarmalta ja pelottavalta, mutta samaan aikaan yhteiskunnassa on herännyt entistä vahvempi auttamisen, välittämisen ja yhdessä tekemisen henki. Lohjalaiset teatterit pyrkivät täyttämään tehtävänsä kukin omalla tavallaan ja omassa mittakaavassaan. Teemme myös kiinteää yhteistyötä voidaksemme tarjota yleisöllemme monipuolisesti merkityksellisiä kokemuksia ja jakaaksemme teatterin tekemisen iloa. Mutta teatteri on aina kahden kauppa. Teatteria ei ole ilman yleisöä. Teatteria ei ole ilman yhteisöä, eikä yhteisöllisyyttä.

Teatteri on yhteisöllisyyttä.

Teatteri Aploodi
Improvisaatioteatteri Oodi
Joko-teatteri
Lohjan harrastajanäyttelijät ry
Lohjan Huoneteatteri
Lohjan Teatteri
Teatteri Trala
Vaahterateatteri

Kirjoitus on julkaistu 27.3.2020 Länsi-Uusimaa -lehdessä