Potilasasiamies

Potilasasiamies antaa neuvoja ja tiedottaa potilaan oikeuksista. Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) säädetään potilaan asemasta terveydenhuollossa. Potilaslaissa korostetaan potilaan oikeutta hyvään hoitoon ja kohteluun, pääsyä hoitoon sekä potilaan tiedonsaanti- ja itsemääräämisoikeutta. Potilasta on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata ja että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan.

Potilasasiamiehen tehtävänä on:

  • neuvoa potilaita potilaslain soveltamiseen liittyvissä asioissa
  • avustaa potilasta muistutuksen ja kantelun teossa sekä potilasvahinkoon liittyvissä asioissa
  • tiedottaa potilaan oikeuksista
  • toimia muutenkin potilaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi

Potilasasiamies on puolueeton henkilö, jonka tehtävä on neuvoa-antava. Potilasasiamiehellä ei ole päätäntävaltaa eikä hän ota kantaa potilaan hoitoratkaisuihin tai siihen, onko hoidossa tapahtunut vahinko. Potilasasiamies voi toimia potilaan ja työntekijän välimiehenä ongelmatilanteissa.

Potilasasiamies on sosiaalialan osaamiskeskus Sosiaalitaidon palveluksessa. Palvelu on asiakkaille maksuton. Lohjan alueella potilasasiamiehenä toimivat Merja Salmi ja Petteri Heino.

Yhteystiedot

Puhelin:  040 833 5528
maanantaisin klo 12 – 15, tiistaista torstaihin klo 9 – 12 (ei perjantaisin eikä pyhien aattoina)

Sähköposti:
potilasasiamies(a)sosiaalitaito.fi.
Huomaathan, että sähköposti ei ole tietoturvallinen väylä, ja siksi sen käyttöä ei voida suositella arkaluonteisten tietojen lähettämiseen. Potilasasiamiehellä on käytössään myös Suomi.fi -palvelu tietoturvallista viestintää varten.

Postiosoite:
Potilasasiamies
Sosiaalitaito
Sibeliuksenkatu 6 A 2
04400 Järvenpää

Tapaaminen järjestetään tarvittaessa potilaan kunnan järjestämissä tiloissa.

Terveyspalvelujen palautelaatikko

Halutessasi voit tätä kautta lähettää ruusuja tai risuja Lohjan terveyspalveluiden terveysasemille, hammashoitolaan, neuvolaan tai koulun terveydenhoitoon. Palaute on tervetullutta toiminnan kehittämiseksi. Jos palaute vaatii asian selvittämistä, ohjaamme sen oikealle selvittäjälle ja vastaamme 1 – 3 viikon kuluessa. Huomaa, että sähköpostiyhteys  on suojaamaton,  tietoturvasyistä tähän osoitteeseen ei saa lähettää arkaluonteisia tietoja tai henkilötunnusta.

palaute.terveyspalvelut(a)lohja.fi