Tarina kertoo sekatavarakaupasta 1950-luvulla.
Postimerkkikokoelma: Kokoelma on 1990-luvulta. Keräilijät leikkasivat usein postimerkit käytetyistä kirjekuorista. Merkit liotettiin vedessä ja laitettiin kuivumaan. Siihen aikaan oli myös mahdollisuus ostaa kaupasta postimerkkejä eri maista. Tämän kokoelman haltija lajitteli merkit aiheen, värin tai muodon mukaan. Esineet ovat alkuperäisiä, käsitelkää varovasti!
Kirjavinkki:
Tulitikkuetikettikokoelma: Kokoelma on 1950-luvulta. Tulitikkurasiat tehtiin vanerista. Kuva höyrytettiin kattilan yläpuolella, jotta se saatiin irtoamaan rasiasta. Sen jälkeen kuva liimattiin vihkoon. Esineet ovat alkuperäisiä, käsitelkää varovasti!
Kiiltokuvat: Kiiltokuvien kulta-ajan katsotaan alkaneen 1870-luvulla. Vanhimmissa kiiltokuvissa on kukka-aiheita, kuten lemmikkiseppeleen ympäröimät toisiaan puristavat kädet. Myöhemmin alettiin suosia aiheina lapsia, lapsenhahmoisia enkeleitä sekä lemmikkieläimiä.
Kiiltokuvia käytettiin ensin leike- ja päiväkirjojen koristeina. Ne liittyvät myös muistokirjan pitoon. Muistokirjaan kirjoitettiin värssy eli lyhyt runo tai runon säkeistö.
1900-luvun lapset keräsivät kiiltokuvia. He saattoivat välitunneilla ja vapaa-ajalla harrastaa vaihtamisleikkiä, jossa kouluvihon kahtia taitettujen sivujen sisälle laitettiin kuhunkin yksi kiiltokuva. Arvonnan kaltaisessa vaihtoleikissä piti osoittaa, minkä taitoksen välistä haluaa luovuttamansa kiiltokuvan tilalle toisen. Kun tarrakuvat yleistyivät, kiiltokuvat menettivät suosionsa.
Neppisautot: Neppisautoilla kilpailtiin jo 1960-luvulla, mutta ne olivat suosituimmillaan 1970-luvulla. Autot ovat 1950-luvun kilpa-autonmuotoisia leikkiautoja. Niille tehtiin kilparatoja niin ulos kuin sisällekin. Rataan voitiin myös tehdä hyppyreitä ja kuoppia. Kilpailijat ”neppasivat” eli napauttivat etusormen kynnellä vuorollaan autoja eteenpäin. Nopeimmin radan kiertänyt oli voittaja. Neppisautoilla voitiin myös leikkiä yksin, jos oli monta eriväristä autoa. Neppisautoja valmistetaan nykyisin Lohjalla Plastexin tehtaalla.
Maitokannu: Litran kannussa ostettiin maitoa kaupasta ja kannettiin maitoa navetalta. Maitoa säilytettiin ja kul-jetettiin 10 litran maitotonkissa. Kaupassa ja koulukeittiöissä ammennettiin maitoa astiasta varrellisella mitalla.
Lankapuhelin: Materiaalin lankapuhelin on ollut käytössä Laurinkadun kemikaliossa Lohjalla 1980-luvulla. Tilan säästämiseksi luuri on tässä mallissa pystysuorassa. Huomioi käsin kirjoitettu kuusinumeroinen puhelinnumero puhe-limen alareunassa. 1950-luvun mustat bakeliittipuhelimet ovat liian painavia ja kömpelöitä sopiakseen tähän materiaaliin.
Mäyränturkis ja lampaantalja: Mäyränturkiksen on parkinnut perinnenahkuri Rannvi Wallen Inkoosta vuonna 2024. Turkis on käsitelty ainoastaan munankeltuaisella, öljyllä ja mäntysuovalla. Kokonaisia turkiksia käytettiin maksuvälineenä keskiajalla. Lampaantalja on gotlanninlammasta. Lampaantaljoja on käytetty asusteissa ja makuualustoina. Ne eristävät hyvin ja ovat lämpimiä. Valitkaa, miten esittelette nämä esineet ryhmälle.
Pakettirasia, paperinauha ja pakettinappi (pakettinappula). Älä avaa pakettia!
Hienoja ja särkyviä esineitä ja ruokatavaroita, esimerkiksi leivonnaisia ja lahjoja, ei pakattu paperipusseihin vaan ne paketoitiin rasioihin.
Pakettinappia käytettiin, jotta naru tai köysi ei hankaisi kättä. Nappeja oli käytössä Lohjalla ainakin vielä 1960-luvulla. Isompia ”keppejä” käytettiin samaan tarkoitukseen, kun kannettiin painavia tavaroita esimerkiksi polttopuita.
Lapset ovat aina keräilleet erilaisia esineitä ja kuvia esimerkiksi gogoja, neppariautoja, tulitikkurasioiden etikettejä, korkkeja, Pokémon-kortteja tai jääkiekkokuvia.
Keräilykuvia ja -kortteja on saatu jo 1950-luvulta saakka esimerkiksi kahvipaketeista ja purukumipakkauksista tai niitä on voitu ostaa kaupasta. Kiiltokuvia, tarroja ja postimerkkejä on ostettu paperi- tai kirjakaupoista. Kuvia ja kortteja on keräilty ja/tai vaihdettu, annettu pois tai ryhmitetty.
Lohja on ollut merkittävä kauppapaikka jo keskiajalla. 1500-luvulla järjestettiin isoja markkinoita Lohjan kirkkomäellä esimerkiksi kynttilämessujen 1.2. ja laurinmessujen 10.8. aikaan. Markkinoilla oli myös ulkomaalaisia myyjiä. Rahoja ei juurikaan käytetty vaan käytiin vaihtokauppaa. Oravannahkoja ja muiden eläinten turkiksia käytettiin maksuvälineenä. Lohjalaiset vaihtoivat esimerkiksi voita, metsälintuja, puuastioita ja tervaa rautaesineisiin ja ennen kaikkea suolaan.
Ruoka suolattiin, kuivattiin ja savustettiin, jotta se säilyisi. Ennen jääkaappien yleistymistä 1950-luvulla ruokaa säilytettiin maa- ja jääkellareissa.
1800-luvulla Lohjalla toimi joitakin laittomia kauppoja, joissa myytiin enimmäkseen sokeria ja kahvia. Tavaroita kauppasivat myös kulkukauppiaat, jotka möivät sekalaista tavaraa kärryistä, kuten silkkihuiveja, nappeja ja nauloja. Vasta vuonna 1865 sallittiin kauppojen perustaminen maaseudulla laissa. Lohjan keskustassa toimi pieni kauppa esi-merkiksi Anttilan tilalla (Puu-Anttila Suurlohjankatu 2) ja Monkolan tilalla (nykyisen kaupungintalon paikalla, Karstuntie 4).
Kun väkiluku kasvoi 1900-luvun alussa teollistumisen myötä, perustettiin iso määrä kauppoja. Myös maaseudulta löytyi kauppa joka kylästä. Sekatavarakaupoista saatiin kaikki tarvittava, mutta aina 1960-luvulle saakka monet kaupat olivat erikoiskauppoja. Ihmiset kävivät ostoksilla esimerkiksi lihakaupassa, maitokaupassa, tupakkakaupassa, kirjakaupassa, kemikaliossa, hattukaupassa, rautakaupassa, siirtomaatavarakaupassa tai vaateliikkeessä. Miehille ja naisille oli omat vaatekauppansa.
Kauppoja oli runsaasti. Vuonna 1935 Lohjan kauppalassa (nykyinen Lohjan keskusta) toimi 67 yksityistä liikettä, jotka olivat enimmäkseen ruoka- ja vaatekauppoja. 1950-luvulla Teutarin ja Maksjoen välillä, kuuden kilometrin matkalla, toimi 42 erilaista kauppaa.
1960-luvulla itsepalvelukaupat tekivät tuloaan. Läntisellä Uudellamaalla yksi ensimmäisistä oli Pihlin kauppa Virkkalassa. Ennen sitä kaikki tavarat myytiin tiskin takaa. Kaupoissa työskenteli kauppias ja kauppa-apulaisia.
Myöhemmin supermarketit yleistyivät. Niiden luo ajettiin autolla, ja myös niistä löytyi kaikenlaisia tuotteita. Nykyään ostokset voi tilata noutopalvelun kautta tai ostaa nettikaupasta. Ruokarobotit ovat jo käytössä ja ruokadronejakin on testattu!
Kolikoita on käytetty Suomessa jo 1200-luvulla. Hopeakolikoiden jälkeen käytössä oli kuparitaaleri. Ensimmäiset taalerit olivat painavia, noin 20 kiloa. Ne olivat hyvin epäkäytännöllisiä, ja Ruotsi (johon Suomi kuului) oli ensimmäinen maa Euroopassa, jossa otettiin ”paperikolikoita” käyttöön. Ensimmäiset setelit painettiin vuonna 1661. Suomessa käytettyjä rahoja ovat olleet esimerkiksi ”Riksdaler” eli riikintaalerit tai riksit, killingit ja kopeekat.
Suomen Pankki perustettiin vuonna 1809, kun Suomesta tuli Venäjän suuriruhtinas-kunta. Vuonna 1860 Suomi sai oman valuutan, markat ja pennit. Vanhat markat eli ”mummon markat”, joista tarinassa kerrotaan, olivat isokokoisia seteleitä. Myös numeroarvot olivat isoja. Vuonna 1963 toteutettiin valuuttauudistus, jossa yksi uusi markka vastasi sataa vanhaa. Käytännössä tämä merkitsi, että seteleistä poistettiin kaksi nollaa.
Eurot ja sentit otettiin käyttöön vuonna 1999. Korttimaksut yleistyivät 1970-luvulta lähtien. 2000-luvulla kortit saivat sirun ja niiden turvallisuus kasvoi. Nykyään voi myös maksaa puhelimella.