Koulutiet

Lohjan koululaisista osa kulkee koulumatkansa omatoimisesti ja osa on kaupungin järjestämän koulukuljetuksen piirissä.

Omatoiminen koulumatka

Esikoululaisten suositellaan tutustuvan syksyllä alkavaan koulumatkaan jo hyvissä ajoin kesän aikana – huoltajan johdolla etsitään turvallisin koulumatkan kulkureitti, kävellään se yhdessä läpi ja totuttaudutaan koulumatkan tekemiseen. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota matkan varrella oleviin liikenneväylien ylityskohtiin.

Kaupungin järjestämä koulukuljetus

Tietoa muun muassa koulumatkakuljetusten periaatteista sekä vaarallisista kouluteistä löytyy Lohjan kaupungin Koulukuljetukset-sivulta.

Koulukuljetuksen piirissä olevat lapset tarvitsevat myös huoltajan opastusta koulumatkan taittamiseen turvallisesti!

Opeta lapsellesi turvallinen koulutie

Esikoululaisille keväisin jaettava Lähiympäristö tutuksi – opeta lapsellesi turvallinen koulutie -tiedote.

Turvallinen koulumatkan kulkureitti vaatii päivitystä ja huoltajan tukea, jos reitti muuttuu esimerkiksi lapsen muuttaessa tai koulun vaihtuessa. Myös ympäristöstä johtuvia muutoksia voi koulureitin varrelle tulla.

Kouluteiden vaarallisuusluokitukset

Lohjalla on käytössä valtakunnalliset KouluLiitu-ohjelman mukaiset kouluteiden vaarallisuusluokitukset. KouluLiitu näyttää kartalla eri värein reittien turvattomuuden eri ikäisille kulkijoille.

KouluLiitu-ohjelma laskee tasapuolisesti teiden vaarallisuuksia eri luokka-asteille huomioiden muun muassa liikennemäärät, raskaan liikenteen osuuden, nopeusrajoitukset, ajoradan/pientareen leveyden, tien päällysteen, valaistuksen, kevyen liikenteen järjestelyt, sekä tien toiminnallisen- ja kunnossapitoluokituksen.

Linkki KouluLiitu-sivustolle.
Lisätietoa vaarallisista kouluteistä löytyy Lohjan kaupungin Koulukuljetukset-sivulta.



Lisätietoja:
Tekninen toimi / Kaupunkitekniikka, suunnittelija Esa Rantala
p. 044 369 4478, esa.rantala@lohja.fi

 

Aiheeseen liittyvää: