Käyttöehdot

Lohjan kaupungin www -palvelun käyttöehdot

Käyttöehtojen hyväksyminen

Avaamalla Lohjan kaupungin www -palveluun kuuluvan yksittäisen www-sivun sitoudut noudattamaan jäljempänä esitettyjä käyttöehtoja. Mikäli et hyväksy näitä käyttöehtoja sellaisenaan, Sinulla ei ole oikeutta avata sivuja.

Tekijänoikeus

Tämä www -palvelu sisältää © Lohjan kaupungin tekijänoikeudellisesti suojattua aineistoa, jonka kaikki oikeudet pidätetään, näissä käyttöehdoissa erikseen mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta.

Kaiken näiden www-sivujen sisältämän aineiston tai aineiston osien kopioiminen, siirtäminen, julkaiseminen, saattaminen yleisön tai kolmannen osapuolen saataville, jakelu tai tallentaminen missä tahansa muodossa muuhun kuin henkilökohtaiseen yksityiskäyttöön on kielletty ilman Lohjan kaupungin etukäteen antamaa kirjallista suostumusta, näissä käyttöehdoissa mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta. Lehdistötiedotteiden tai muiden julkiseksi tarkoitettujen dokumenttien käyttö tiedonvälitykseen sallitaan edellyttäen, että tiedon lähde mainitaan tiedon esittämisen yhteydessä.

Sisältöjen esittäminen ja muutokset palvelussa

Lohjan kaupungin www -palvelun sisältö esitetään sellaisenaan. Lohjan kaupunki varaa oikeuden koska tahansa tehdä muutoksia www -palvelun sisältöön tai vuorovaikutteisiin toimintoihin sekä palveluihin. Lohjan kaupunki pidättää lisäksi oikeuden rajoittaa tai estää pääsyn www-palveluun. Lohjan kaupunki ei takaa, että palvelu on käytössä keskeytyksettä ja virheettömästi kaikissa laite- ja ohjelmistoympäristöissä.

Vastuullisuus

Lohjan kaupunki ei myöskään vastaa tässä www -palvelussa esitetyn aineiston virheettömyydestä ja aineiston käytön aiheuttamista suorista, epäsuorista, välillisistä, satunnaisista tai erityisistä taloudellisista, henkisistä tai fyysisistä sekä liiketoiminnan keskeytymisestä aiheutuvista vahingoista. Lohjan kaupunki ei vastaa kolmansien osapuolien www-palveluista, joihin saatat siirtyä Lohjan kaupungin www -palvelun sivuilla esitettyjen linkkien kautta.

Lohjan kaupunki ei luovuta tämän www -palvelun sisältämien toimintojen kautta saamiansa yksittäisten palvelunkäyttäjien yhteystietotietoja kolmansille osapuolille. Emme myöskään käytä tietoja omassa markkinoinnissamme ilman yksittäisen palvelunkäyttäjän suostumusta.