Lohjan kaupunkikuvan kehityspiirteitä
Lohjan keskiaikaisen kirkon viereinen Lohjankylä eli Lohjannummi oli 1800-luvulle saakka maalaiskylä, jossa oli kolme maatilan talouskeskusta kaksikerroksisine päärakennuksineen. Niiden lisäksi kylässä oli joitakin käsityöläisten asuintaloja, entinen pedagogiotalo, pitäjän viljamakasiini sekä joukko kirkkotalleja. Oman leimansa kyläkuvalle olivat antaneet kymmenet markkina-aitat, joista suuri osa oli hävitetty 1800-luvun aikana.
Kirkonkylä kasvaa
1860-luvulla kylä alkoi kasvaa, ja sinne alettiin rakentaa puisia kaupparakennuksia. Vuonna 1870 keskelle kylää tehtiin kansakoulutalo. Oman leimansa antoi 1880-luvun alussa vajaa kilometri kirkolta Virkkalan suuntaan noussut puurakenteinen kasarmialue. 1900-luvun alussa Lohjankylä oli Suomen suurimpia kirkonkyliä ja se käsitti toista sataa asuin- ja liikerakennusta. Niiden välissä mutkittelivat epäsäännölliset hiekkaiset kulkutiet ilman minkäänlaista asemakaavaa. Kolme vanhaa päätietä, myöhempien Laurin- ja Suurlohjankadun sekä Karstuntien edeltäjät kohtasivat Kouluaukiolla Anttilan tilakeskuksen ja kansakoulun välissä - siinä oli kylän keskipiste. Lohjan ensimmäinen rakentamisvaihe kesti 1860-luvulta 1910-luvulle ja sen tuloksena oli yksi- ja kaksikerroksisten puutalojen keskusta. Tori sijoitettiin nykyiselle paikalleen aivan vuosisadan alussa.
Lohjannummi itsenäistyy
Vuonna 1907 käynnistynyt selluloosatehdas toi kylään runsaasti uutta väestöä ja asuinrakentamista. Osittain siksi Lohjannummesta tuli vuonna 1911 itsehallinnollinen taajaväkinen yhdyskunta, ja silloin päästiin laatimaan ensimmäistä asemakaavaa, joka valmistui 1921. Se ei vielä luonut suuntaviivoja kaupunkikuvan kehittämiselle. Kun laajennettu Lohjannummi itsenäistyi kauppalaksi vuonna 1926, arkkitehti Birger Brunila sai tehdäkseen ajanmukaisen asemakaavan, joka valmistui 1931. Sille luonteenomaisia olivat keskustan umpikorttelit ja katunäkymän pääterakennukset. Brunilan oli kuitenkin pakko sijoittaa kadut sinne, minne tilaa jo rakennettujen talojen väliin oli jäänyt, ja tuloksena oli hyvin epäsäännöllinen katuverkko sekä pienet korttelit.
Ensimmäinen asemakaava toi kivirakennukset
Asemakaavatyön aikana 1920-luvulla oli Lohjan toinen rakennusvaihe, jolloin keskustan pääkatujen varsille nousivat ensimmäiset kivirakennukset. Samalla ensimmäiset puurakennukset saivat väistyä niiden tieltä. Vuonna 1929 Laurinkadun länsipuolelle valmistui kolmen kolme-neljäkerroksisen liike- ja asuintalon rivistö, jossa pyrittiin toteuttamaan valmisteilla olevan asemakaavan kortteli-ideoita. Joitakin erillisiä asemakaavan mukaisia kivirakennuksia tehtiin muualle keskustaan, esimerkiksi Harjula tyypilliseksi kadunpääterakennukseksi.
Lama pysäytti rakentamisen hetkeksi
1930-luvun alun lama pysäytti rakentamisen lähes täysin. Työllisyystöinä kauppala teki pääkatujen jalkakäytävät, Kirkkokentän säännöllisen puiston sekä kivesi torialueen. Juuri ennen sotaa talonrakennus elpyi hetkeksi, ja sen tuloksena oli pari kaupunkimaista kerrostaloa lisää Laurinkadun varrelle sekä uusi kansakoulu ja näkötorni harjun laelle. Sotavuodet kuitenkin katkaisivat tämän kehityksen heti alkuunsa.
Keskusta kehittyy
Lohjan keskustan kolmas rakennusvaihe alkoi 1950-luvulla. Sen avasi heti vuosikymmenen alussa valmistunut seurakuntatalo, ja yksityinen liikerakentaminen pääkatujen varsille seurasi nopeasti perässä. Nyt myös Suurlohjankadun varren puurakennukset väistyivät, ja vuosikymmenen lopussa Lohja sai sinne ensimmäisen tavaratalonsa. Pääkatujen takana säilyivät vanhat puurakennukset kuitenkin 1960-luvulle saakka miltei koskemattomina. Ydinkeskustan vanhat puiset kansakoulurakennukset purettiin uuden vuosikymmenen alussa tulevan Keskusaukion tieltä.
Kaavauudistuksen myötä puurakennukset vähenivät
Vuonna 1962 kauppala järjesti kilpailun keskustan asemakaavan uudistamisesta. Kaavauudistusta käsiteltiin koko vuosikymmenen ajan, ja se tuli osittain voimaan vuonna 1970. Liikenneväylät saivat siinä suuren merkityksen, ja sen seurauksena rakennettiin leveä Kauppakatu vanhojen kortteleiden läpi 1970-luvun alkuvuosina. Keskusaukio toteutettiin sen mukaisena, mutta sieltä kortteleiden läpi alas linja-autoasemalle suunniteltu kävelyreitti kutistui vain keskusaukiokiinteistön lävitse johtavaksi aukoksi, ja Laurinkadun muuttaminen kävelykaduksi johti ainoastaan jalkakäytävien leventämiseen. 1960-80 -luvuilla uudisrakentaminen levisi nopeasti koko keskustan alueelle ja vanha puurakennuskanta väistyi uusien liike- ja asuinrakennusten tieltä. Keskustan kolmas rakennusvaihe muutti Lohjan kaupunkikuvan perusteellisesti, ja se päättyi liike- ja virastokeskus Lohjantähden valmistumiseen vuonna 1991.
"Sekasotkulan kaupunki"
1990-luvun alun lama pysäytti rakennustyöt kaupunkikeskustassa yli
vuosikymmeneksi, ja vasta uuden vuosituhannen alussa alkoi keskustan
neljäs rakennusvaihe. Rinnakkain sen kanssa on käynnissä myös keskustan
asemakaavan kolmas uudistaminen. Lohjan keskustan muutoksille on ollut
tyypillistä se, että ne ovat hävittäneet voimakkaasti vanhaa
rakennuskantaa. Se on johtunut paljolti siitä, että keskustalla ei ole
luontaista laajentumistilaa harjun ja järven välisellä kapealla
alueella, vaan uudisrakentaminen on ollut pakko toteuttaa jo
rakennetulla alueella. Toinen tyypillinen piirre on rakennusten
epäyhtenäisyys ja siitä seuraava kaupunkikuvan kirjavuus. Se johtuu
siitä, että keskustaa ei milloinkaan ole rakennettu saman suunnitelman
mukaisesti, vaan siinä näkyy eri aikojen asemakaavojen ja
suunnitteluihanteiden eri piirteitä varsin sattumanvaraisesti
toteutuneina ja säilyneinä. Toisaalta sekavuus on aina ollut Lohjalle
tyypillinen ominaisuus, jonka voi nähdä paitsi paikallisena
erikoispiirteenä, myös eräänlaisena rikkautena. Jo vuonna 1800-luvulla
paikkakunnalla vieraillut toimittaja kirjoitti Lohjasta "sekasotkulan
kaupunkina", eivätkä sen kaltaiset kommentit edelleenkään ole aivan vieraita.
Artikkelin kirjoitti lohjalainen historioitsija Torsti Salonen, kuvat Salosen omista kokoelmista.
