Lohjan kaupunki
Etusivu > Tietoa Lohjasta > Kasvisto

Lohjan kasvisto

Lohjan kasvistoon ja kasvillisuuteen vaikuttavat Lohjan eteläinen sijainti ja sen mukanaan tuoma lämpö sekä pitkä kasvukausi. Oma vaikutuksensa on myös harjulla, jonka ansioista täällä on paljon sateita. Tärkein vaikuttava tekijä on kuitenkin kallio- ja maaperän kalkki. Myös pitkäaikainen kulttuurivaikutus kartanoineen on rikastuttanut Lohjan kasvistoa.

Lohjalle tyypillisiä kasvillisuustyyppejä ovat lehdot, kalkkikalliot ja lähteiköt sekä tietysti rannat – onhan täällä suuria järviä kuten Lohjanjärvi, Hormajärvi ja Lehmijärvi. Lehtoja on lähes joka puolella Lohjaa ja niitä on monenlaisia: jalopuulehtoja, rinne-, ranta- ja puronvarsilehtoja. Kalkkikallioita on etenkin Lohjansaaressa, Karkali-Torholan alueella ja keskellä Lohjan kaupunkia Pitkäniemessä. Letot ja lähteiköt taas keskittyvät Lohjanharjun liepeille.

Lohjaa voidaan pitää myös orkideaparatiisina; kalkin ansioista täällä kasvaa lukuisia harvinaisia ja uhanalaisia orkideoita eli kämmeköitä.

Kaiken kaikkiaan alueen kasvisto on poikkeuksellisen rikas ja monipuolinen, ja se sisältää paljon koko maassa uhanalaisia ja harvinaisia lajeja. Seuraavassa poimintoja Lohjan kasvistosta (tässä todella vain pieni otos lajistosta!):

Harjut:

Lehdot

Pähkinäpensaslehtoja on mm. Osuniemessä, Lohjansaaressa, Karkali-Torhola -alueella sekä pieninä laikkuina vähän siellä täällä. Pähkinäpensaat ovat Lohjalle niin tyypillisiä, että Lohjan vaakunassakin on pähkinöitä. Helsingin seudulta on aikoinaan lähdetty Lohjalle pähkinänkeruuseen. Pähkinänkeruu vaatii nykyisin kuitenkin maanomistajan luvan.

Puronvarsilehdoissa kasvaa runsaasti kookkaita saniaisia, esim. kotkansiipeä ja hiirenportaita.  Lohjalla on lehtoja, joissa kasvaa mm. saarnia, tammia ja lehmuksia sekä kynä- ja vuorijalavia. Lehtojen tyypillisiä pensaita ovat lehtokuusama, taikinamarja ja näsiä – luontomme myrkyllisin kasvi.

Lehtokasveja:

Kalliokasveja:

Ketojen ja niittyjen kasveja:

Rantojen ja soiden kasveja

Orkideat eli kämmekät

Kasviston kuvauksen aineisto ja kuvat:
lohjalainen biologi Soili Vuorinen, Veikko Vuorinen (punavalkku-kuva)

Pesäjuuri on  loiskasvi, joka viihtyy Lohjalla.
Punavalkku on kämmekkä, jota esiintyy vain Lohjalla.